Kyllä, on tullut aika kattaa spagettilautaset ahmalauman pöytään jo kolmatta vuotta putkeen.

Kaudella 2016 Hämeenlinna Huskies veti divarin finaalissa pidemmän korren Brahen kentällä pelatussa ottelussa ja kesän 2017 päätteeksi Wolverines matkasi hakemaan Spagettimaljaa Kuopion ”aina aurinkoiselle”, vain palatakseen tyhjin käsin pääkaupunkiin. Nyt I-divisioonan voittoa ja ehkä ennenkaikkea paikkaa Vaahteraliigassa tavoitellaan kolmannen kerran ja tulokseksi kelpaa vain ja ainoastaan voitto!

Ykkösdivisioona oli otteluiltaan, ja sitä kautta tasoltaan tänäkin vuonna valitettavan epätasainen. Tiukkoja otteluita pelattiin harvakseltaan eikä Helsinki Wolverinesia toden teolla haastettu runkosarjassa kertaakaan täyttä neljää neljännestä. Finaalivastustajaksi saapuva Kotka Eagles pelasi omalla tahollaan todella vakuuttavan kauden ja oli oikeastaan sarjan ainoa joukkue, joka pystyi pitämään Wolverinesia edes tiukilla otteluiden edetessä. Jenkkifutiksen kauniinhirveä ”kerrasta poikki” -systeemi vaatii kuitenkin ehdottoman vakavan ja kurinalaisen valmistautumisen, varsinkin finaaliotteluun, sillä yllätykset ovat osa urheilua, eikä sellaiseen ole tulevana lauantaina varaa.

 

Ensimmäistä kautta Wolverinesin päävalmentajana toiminut Kari Titola on saanut orkesteroitua ahmapuolustuksesta varsin pätevän pysäytysyksikön, joka päästi selkänsä taakse toisiksi vähiten pisteitä(217) jääden vain niukasti finaalivastustaja Eaglesin puolustuksen(199) taakse.
Puolustuksen etulinjan kovimmat raatajat olivat melko odotetusti puolustuksen kapteeni Toni Lindholm, sekä veteraani Niko Viik. Erityismaininnan ansaitsee ensimmistä kauttaan pelaava Julius Vuoksenturja, koa osoitti valtavan potentiaalinsa nousemalla yhdeksi linjan luottopelaajista avaavassa kokoonpanossa.
Heittopuolustus parani jatkuvasti kauden edetessä ja ammattilaiskoripalloilija Devonté Jones osoitti pätevyytensä ilmatilan vartijana, kauden kohokohtana 99 jaardia palautettua syötönkatkoa Crusadersin maalialueelle runkosarjan päätösottelussa. Butcherstaustainen Jere Paananen liittyi ahmarinkiin kauden kynnyksellä ja oli todellinen voimavara, sekä joukkueen ahnain syötönkatkoja. Brittipelaaja Natal Meleron ilmoittaessa tulonsa Suomeen olevan epävarma, teki päävalmentaja ja puolustuksen koordinaattori Titola nopean ratkaisun ja värväsi Euroopan liigoja toista vuosikymmentä menestyksekkäästi tahkonneen yhdysvaltalais-italialaisen Brian Michittin tuomaan johtajuutta ja varmuutta ahmalauman heittopuolustukseen. Veteraanipuolustaja on povannut lauantaisen koitoksen olevan peliuransa viimeinen ottelu, joten hän tulee varmasti antamaan kaikkensa Brahenkentän illassa.
Wolverinesin tukimiesten, ja samalla koko divisioonan tehokkaimman taklaajan tittelin kuittasi ranskalaismörssäri Quentin Coulpin. Joni Alakotila jatkoi puolustuksen toisessa kerroksessa viime kausilta tuttuja varmoja otteitaan ja saatiimpa alkukesän jefulomaa viettänyt, aikaisempien kausien luottotukimies Eero Hulkkonen vetämään harttarit ylleen kauden ratkaisuotteluiden häämöttäessä.

 

Ahmahyökkäys on ollut kuluvana kesänä käytännössä pysäyttämätön. Pelinrakentaja Robert Johnsonin johtama hyökkäys on tehnyt todella raakaa tulosta sekä juosten, että heittäen. Yhdysvaltalaisbäkki Kam Harris on ollut vertailukelpoinen kenen tahansa Suomessa pelaavan keskushyökkääjän kanssa sarjatasosta riippumatta 15 touchdownillaan.
Tuttu laitahyökkääjäduo Cedric Johnson – Marcus Siiskonen on jatkanut menneiltä kausilta tuttua heittopuolustajien jallittamista ja tutkaparin kantaan on noussut nuori lahjakkuus Arttu Erkkilä jakamaan R. Johnsonin heittojen huomiota.
Wolvohyökkäyksen linja on kaikessa hiljaisuudessa pelannut erinomaisen kauden Karri Kuuttilan johtamana pitäen huolta pelinrakentajien koskemattomuudesta ja raivaten keskushyökkääjille kiitetävästi juoksukaistoja.

 

Eaglesin päävalmentajana ja aloittavana pelinrakentajana ahkeroiva ikinuori kestomenestyjä ”Nesi” Carpelanin puolella on lukuisten ratkaisupelien tuoma varmuus, eikä Kotkasta Bragulle lehahtavaa kotkaparvea voi aliarvioida missään tapauksessa. Kotkalaisten jenkkilaituri ”Munchie” Roberts on huipputason laitahyökkääjä ja kaupungin oma poika, keskushyökkääjä Ville Hämäläinen on ollut kiistatta eräs ykkösdivarin kauden kovimpia kotimaisia nimiä. Puolustuksen puolella kotkien vahvimpia pelaajia ovat olleet yhdysvaltalainen puolustuksen linjamies Kaleb Wezdenko, sekä vahva tukimieskaksikko Patrik Thesleff ja Mika Kulmala. Ahmapaidassakin edustanut yhdysvaltalainen veteraani Jerell Jones liittyi Eaglesin rosteriin myöhään loppukesästä, ja onkin mielenkiintoista nähdä pukeeko kotkalaisjoukkue kaksi jenkkihyökkääjää finaaiotteluun?

Tervetuloa Brahenkentälle katsomaan kesän viimeisiä jenkkifutiksia ja jännittämään pääseekö Helsinki Wolverines vihdoin tavoitteeseensa, vai onnistuuko Kotka Eagles yllättämään isännät.

Kickoff kello 1730!

Ottelun Facebooktapahtuma: https://www.facebook.com/events/1493425114091659/

Gridironin ennakointia divarikauden huipennuksesta: https://www.gridiron.fi/blog/2018/08/29/ykkosen-voittaja-ratkeaa-lauantaina-spagettimaljassa/

Jefuliiton artikkeli divarin finaalista: http://www.sajl.fi/?x167512=8104245

Tässä vielä lista Wolverinesin kauden otteluista:

Runkosarja:
LA 26.05. kello 14.00 Brahen kenttä, Helsinki
Wolverines – East City Giants 66 – 36 (42 – 21)

LA 02.06. kello 16.00 Puistolan kenttä, Kotka
Eagles – Wolverines 24 – 48 (12 – 14)

PE 15.06. kello 18.30 Kuusankosken Urheilukeskus, Kouvola
Indians – Wolverines 25 – 65 (13 – 33)

MA 02.07. kello 18.00 Brahen kenttä, Helsinki
Wolverines – Crusaders 49 – 34 (28 – 13)

LA 07.07. kello 18.30 Brahen kenttä, Helsinki
East City Giants – Wolverines 20 – 47 (14 – 18)

MA 16.07. kello 18.30 Brahen kenttä, Helsinki
Wolverines – Eagles 53 – 30 (32 – 12)

PE 10.08. kello 18.00 Brahen kenttä, Helsinki
Wolverines – Indians 55 – 14 (34 – 14)

LA 18.08. kello 14.00 Rukki Arena, Hanko
Crusaders – Wolverines 34 – 69 (14 – 56)

Välierät:
LA 25.08. kello 16.30 Brahen kenttä
Wolverines – Crusaders 49 – 16 (21 – 3)

 

-TT