”Kimmo on iso ja hauska kaveri, jonka leppoisista jutuista saadaan aina hauskuutta treeneihin ja peleihin. Korpinoro on pelaajana aggressiivinen ja luotettava tackeli pelinrakentajan suojelemiseen. Juoksupeleissä Kimmolta näkee useasti huikeita blokkeja yläkentällä. Odotan innolla kesää, jolloin näemme taas yhden pitkäaikaisimmista O-linjan pelaajista tositoimissa.” -Turo Lipponen

Kimmo Korpinoro, 28, päätyi kokeilemaan amerikkalaista jalkapalloa alunperin noin 13-vuotiaana lajia jo harrastavan kaverin kautta. Yleisen kaavan mukaan Kimmolle riitti jo ensimmäiset treenit. “Heti kolahti. On kiva kun ei tarvitse säästellä vaan voi ottaa kontaktia”, Korpinoro kertoo. Hän aloitti uuden harrastuksen kesken pelikauden. Jäljellä oli enää kaksi ottelua, joista ensimmäisessä Kimmo tutustui lajiin sivurajalta käsin ja kauden viimeisessä pääsi testaamaan kykyjä kentällekin. “Ensimmäinen kausi oli aikamoista haparointia kun tulin mukaan kesken kaiken.”

Yksi ikimuistoisimmista kokemuksista Korpinorolle lienee hänen ensimmäinen touchdown toisella pelikaudella. “Blokkasin omaa miestä toisella puolella linjaa. Pallonkantaja taklattiin mun jalkojen viereen, katsoin ilmaan ja pallo putosi suoraan mua kohti. Sain sen sitten kiinni ja jäin tuijottamaan hetkeksi, että mitä tällä nyt pitäisi tehdä? Pelikaveri tuli tönimään ja sanoi, että ‘Kimmo sulla on pallo, juokse!’ Lähdin sitten tekemään työtä käskettyä ja juoksin kentän laitaa pitkin. Sieltä yksittäinen puolustaja yritti taklata hyppäämällä selkään, mutta jatkoin pelaaja selässä maaliin saakka. Kaverit tulivat ympärille ja kysyin, että ‘mitä mä just tein?’ En ollut silloin tietoinen, että sain juosta pallon kanssa. Oli hyvä, että kaveri teki päätöksen mun puolesta ja tuli tönimään, kun pähkäilin enimmäkseen sitä että menenkö nyt maahan vai juoksenko”, Korpinoro nauraa makeasti.

Askel askeleelta Korpinoro oppi amerikkalaisesta jalkapallosta enemmän. “Suoritteiden kautta se lajin omaksuminen eteni. Alkoi ymmärtämään miten laji toimii kaikilla pelipaikoilla.” Kehitys palkittiin jo 2009, kun Korpinoro löysi nimensä A-junioreiden all stars-listalta. “Eipä siitä toki mitään muuta tullut kuin mainetta ja kunniaa”, Kimmo myöntää. Mainetta ja kunniaa tuli myös vuosien varrella mitalien muodossa.

Kylmäpäiseksi itseään kuvaileva Korpinoro myöntää, että hänelläkin jännitys kasvaa, mitä pidemmälle kaudella pääsee. “Aina välillä on ollut hermoilua, kun tajuaa että mestaruus on tästä viimeisestä ottelusta kiinni. Mitä lähemmäs aloitusta mennään, sitä enemmän jännittää, mutta se unohtuu heti kun pääsee päästämään höyryjä kentälle.”

Maajoukkueleirilläkin esittäytymässä käynyt Korpinoro myöntää, että kutsun tullessa oli hyvä fiilis. “Leiri oli jo viikon tai parin päästä ja saatiin järkättyä töiden puolesta, että pääsin mukaan. Oli kuitenkin sattunut pieni kämmi ja lähdin suoraan yövuorosta samoilla silmillä ensimmäiseen leiripäivään. Se oli vähän rankempi suoritus.”

Menneisyyteen mahtuu monenlaista kokemusta – yksi pysyvä tekijä on kuitenkin ollut sama joukkue. Wolverinesissa Korpinoro on ollut harrastuksen aloittamisesta alkaen. Ahmat lähti hakemaan uutta vauhtia alemmalta sarjatasolta vuonna 2014. “Olen pelannut Wolvoissa viimeiset 10 vuotta enkä aio vaihtaa joukkuetta”, Korpinoro kommentoi silloin Helsingin Uutisille. “Täällä on ollut hyviä pelikavereita joiden kanssa on ollut kiva treenata. Mukavia ihmisiä”, Kimmo perustelee.

Pitkäaikaiseen harrastukseen on toki mahtunut takapakkejakin. “Yhtenä kautena polven päälle heitettiin ulkokautta pelaaja. Ei siinä mitään katkennut tai tarvinnut sinänsä toimenpiteitä, mutta vähään aikaan en pystynyt laskeutumaan kyykkyyn ilman tukea”, Kimmo muistelee. Joskus vahingoittaminen on vaikuttanut tahalliseltakin. “Ei se oo kivaa huomata että joku yrittää tahallaan satuttaa”, hän myöntää. “En kuitenkaan provosoidu siitä. Pidän omasta pelaamisesta kiinni ja päästän tarvittaessa pari valittua sanaa, se auttaa.”

Wolverinesin Kausi 2019 alkoi hyvin ja osallistujamäärä treeneissä oli hyvä. Nousukiitoista kautta aloittanut joukkue oli pian kovan paikan edessä. “Ensimmäinen häviö kyllä kolahti, mutta siinä kohtaa oli aika pieni porukka päässyt treeneihin. Lajin ulkopuolinen elämä ei aina anna myöten. Itselläkin yötyötä tekevänä on usein vaikeuksia saada aikataulut kohtaamaan”, Kimmo harmittelee. “Onhan hävitessä aina peiliin katsomisen paikka. Ottelut voitetaan sillä, että treenataan ja pelataan yhdessä.”

“Olin vähän pettynyt viime kauteen, mutta toisaalta välieräottelu oli siinä mielessä hieno, että ei se mikään murskahäviö ollut. Annoin kaikkeni”, Korpinoro toteaa. “Off-seasonilla oon painottanut omakohtaiseen treenaamiseen. Harkoissa olen ollut silloin kun olen päässyt. Todennäköisesti pelaan kakkosjoukkueessa. Koen, että kun oma osallistumisaktiivisuus treeneissä on tätä luokkaa, ei mun paikka ole edustusjoukkueessa.”

Jokaista jenkkifutiksen aloittamista pohtivaa Korpinoro kehottaa kokeilemaan: “ei sitä tiedä vaikka tykkäisikin. Wolverines on hyvä seura myös harrastuksen aloittamiseen, sillä alemmalta sarjatasolta voi ottaa vauhtia ja kerkeää rauhassa tutustumaan lajiin.”