“Petri on räjähtävä ja vikkelä kaveri jonka kanssa on todella mukava treenata ja pelata.” -Niko Nousiainen
Usein amerikkalaisen jalkapallon harrastaja muistaa ensimmäiseltä kokeilukerraltaan kontaktin tai varusteet. Toisin on puolustuksen endinä pelaavalla Petri Pallarilla, 31, jonka harrastus alkoi Indiansin juoksutesteillä Kuusankosken kalliosuojassa. Helsinkiläissyntyinen Pallari harrasti ennen Kouvolaan muuttoa rugbya, joten osittain toisiaan muistuttavien lajien takia hänellä toki oli jonkinlainen käsitys pelin todellisuudesta. Laji ei vaihtunut jenkkifutikseen vielä ensimmäisenä vuonna uudessa kaupungissa, sillä tuolloin Kotkaan oli perusteilla rugbyseura. Tuttu lajiharrastus jatkui siis vielä hetken, kunnes suomalaisen jenkkifutiksen onneksi seuran perustamishanke epäonnistui.
Amerikkalainen jalkapallo tuli kuvioihin lokakuussa 2013, eikä suunta ole vaihtunut sen jälkeen. Pallarin on vaikea nimetä selvää tekijää, mutta hetken pohdinnan jälkeen toteaa: “on mua kysytty takaisin rugbyyn, mutta yhtään sitä tasoa vähättelemättä jefu tuntuu ammattimaisemmalta. On rugbyssa toki yhtä lailla SM-sarja, mutta kun nyt jefuun on päästy sisälle niin siihen on myös tarkoitus jäädä.”
Pallarin ensimmäinen pelikausi oli toistaiseksi Indiansin viimeinen liigavuosi. “Aluksi ei tullut hirveästi peliaikaa, se oli lähinnä lajin sisäistämistä sivurajalta. Pelasin rissuna ja joskus tuli palloa potkittuakin. Vastuuta tuli enemmän kun porukkaa loukkaantui”, Pallari muistelee. Indiansin liigataival ei ollut kovin helppo. Kausi päättyi ilman yhtäkään voittoa ja Indians tiputtautui 1-divisioonaan.
“Kausi 2015 taisi olla vähän parempi, tuli muutamia voittojakin. Meillä oli unkarilainen QB ja muutkin hankinnat oli ihan hyviä.” Kun plakkarissa oli hurja määrä häviöitä, maistui voittaminen tavallista makeammalta. Tältä kaudelta Petrille on jäänyt mieleen muun muassa ottelu Tampere Saintsia vastaan, joka päättyi Indiansin voittoon lukemin 48-40. “Saints taisi olla siinä kohtaa sarjan toiseksi paras, se oli kyllä mukava voitto.” Myös kauden viimeinen peli Jyväskylä Jaguarseja vastaan päättyi Indiansin hyväksi jolloin paikka välierissä meni juuri ja juuri sivu suun. “Kun on sellainen joukkue joka ei hirveesti voita pelejä, on se tunnelma pukukopissa pelin jälkeen aika mieleenpainuva. Joka kerta, kun kuulen Teflon Brothersin ‘Pämppää’-biisin, tulee se hetki mieleen.”
Kolmannen Indians-vuoden jälkeen Pallarin elämään tuli varsin iso muutos. Vuoden 2016 joulukuussa syntyi perheen esikoinen. “Kyllä siinä mietti että riittääkö aika ollenkaan, kun poitsu syntyi. Menin sitten kuitenkin sen vuoden loppupuolella Wolverinesin treeneihin Taliin. Halusin nähdä miltä meininki näyttää muualla. Silloin oli jo ennen kauden alkua aika selvää, että finaalissa pelaisivat Wolverines ja Steelers.”
Kausi 2017 meni hyvin niin joukkueella kuin Petrillä henkilökohtaisestikin. Pallari voitti Wolverinesin paidassa sarjan säkitystilastot ja kutsuttiin häntä säkitystehtaaksikin. Kontaktin ottaminen ei ole kuitenkaan syy tällä alueella kunnostautumiseen. “Oon pelannut myös rissuna ja rb:nä, siitä on varmaan jäänyt toi pallovietti aika suureksi. On hassusti takaraivossa sellainen tunne, että haluaa pysäyttää pelin etenemisen mahdollisimman nopeasti. Parhaassa tapauksessa saa pallon itselleen ja vietyä maaliin saakka.”
Finaaliottelu ratkesi lopulta kotijoukkueelle Kuopiossa. “Saintsista tuli finaalin jälkeen kyselyä, että lähtisinkö heille pelaamaan. Kyllä mä sitä jonkun aikaa mietin, mutta tulin siihen tulokseen, että haluan sitoutua joukkueeseen. Ei se palvele ketään että joku tulee silloin tällöin treeneihin ja vie jonkun toisen pelipaikan. Ei matkustelu toisaalta olisi mahdottomuus ollut, mutta vie paljon aikaa perheeltä.”
Kauden lopulla perhe Pallari muutti Helsinkiin, mutta Petri päätyi vaihtamaan joukkuetta kaudelle 2018. “Vaihdoin Butchersiin, koska mulla oli suuri halu pelata Vaahteraa. 1-divisioonasta ei oikein tiennyt silloin että mitä siitä edes tulee ja omaan makuun tasoeroja oli aika paljon jo divisioonan sisällä. Porvoo oli suhteellisen lähellä ja siinä mielessä helpoin ratkaisu, kun halusin nähdä kuitenkin tän kortin.”
Miksi paluu ahmapaitaan tapahtui sitten vasta vuosi sarjanousun jälkeen? “Toissakaudella meni pleijareissa Roostersia vastaan eturistiside rikki. Wolverinesista kyseltiin mukaan jo viime kaudeksi, mutta en tiennyt, pystynkö pelaamaan ollenkaan. Porvoo valikoitui vielä toiseksi vuodeksi, joskin puoli kautta meni sivuun leikkauksesta kuntoutuessa. Tavoitteena oli päästä ylipäätään pelaamaan. Leikkauksesta on kulunut tähän mennessä reilu vuosi, kyllähän sen edelleen näkee että saa töitä tehdä.”
Pallari pohti jo lajin lopettamista kokonaan, mutta palo päästä pelaamaan syttyi uudelleen. “Puolustuksen linjavalmentaja Aki Rinne kyseli offareiden aikaan meininkejä, että lähdenkö koittamaan. Tuli sitten samana päivänä lähdettyä tän kauden offareille. Tavoitteet on nyt tietenkin erilaiset kun on lapsia.”
Petrin perhe on vastikään saanut kuopuksen kotiin. Haastattelun aikana tulee useampaan otteeseen selväksi, kuinka korkealle hän arvottaa oman perheensä. “Perhe edellä mennään ja tehdään se mitä pystytään. Olihan se treenaamisen taso ihan eri ennen lapsia. Viikolla pystyi ihan eri mittakaavassa keskittymään vain itseensä. Monesti olen miettinyt, kuinka paljon helpompaa se oli, mutta päivääkään en vaihtaisi pois. Perhe on kuitenkin sen verran tärkee.”
Perhe on vahvasti myös tämänkertaisen joukkuevaihdoksen taustalla. “Jimi Roikollekin sanoin, että vaikka matka ei ole paha, julkinen liikenne kulkee niin huonosti että pitää olla aina auto käytössä. Otin aina poitsun mukaan Porvooseen kun vaimo teki iltavuoroja. Piti lähteä aikaisemmin ja ottaa se eri tavalla huomioon. Järjestely on helpompaa täällä, kun matkaan menee puolet vähemmän. Se on lapsenkin kannalta parempi vaihtoehto kun pääsee nopeammin rauhoittumaan ja unille.”
Pallari on saanut isyydestä ja amerikkalaisen jalkapallon pelaamisesta järjestettyä toimivan yhdistelmän. “Onhan se täysi fakta että pitää tarkkaan suunnitella miten kerkeää treenaamaan. Tapasin vaimoni Inkkareissa. Hän tunnistaa itsekin lajia harrastaneena haluni pelata. Järjestelyjä ehdottomasti auttaa hänen tuki ja ymmärrys tässä, vaikka salille ei voikaan lähteä ihan milloin haluaa.”
Kun koko perhe elää ja hengittää jenkkifutista, kääntyy katse myös jälkikasvuun. “Kyllähän poitsu mielellään katsoo pelejä ja tietää että lippu lentää jos tekee virheen. Me pelaillaan pikkupallolla ja hän tietää pelistä niin paljon mitä tuon ikäinen nyt vaan voi. Katsotaan sitten asiaa kun on ajankohtaista, mutta olen tyytyväinen kunhan hän harrastaa liikuntaa jossain muodossa.”