”Vahva kuin karhu.” -Kai Myrskog

Hyökkäyksen linjamies Leevi Aarnio, 17, pääsee tulevana kesänä näyttämään kykynsä liigakentillä. Jo vuoden miesten kakkos- ja kolmosjoukkueessa pelannut Aarnio on johdonmukaisesti koko harrastusajan osallistunut itseään 2-3 vuotta vanhempien pelaajien sarjoihin. “Pelasin yhden turnauksen U13-joukkueessa, mutta sen jälkeen mut laitettiin heti U15-joukkueeseen”, 12-vuotiaana lajin pariin lähtenyt Aarnio muistelee ensimmäistä kauttaan.

Leevillä oli taustalla useampi kokeilu “perinteisempien” urheilulajien parissa. “Olin juuri lopettanut jalkapallon – ei ollut ihan meikäläisen laji kun oon vähän kookkaampi jätkä”, hän toteaa. Kehotus kokeilla jenkkifutista tuli SAJLin Hall of Fame -jäseneltä. “Faijan frendi Mika Eloranta oli puhunut sen kanssa et kiinnostaisko mua aloittaa. Katsoin jefuklippejä netistä ja se näytti kivalta.” Lupa harrastuksen kokeiluun irtosi vanhemmilta, niinpä Aarnio suuntasi treeneihin ja jäi oitis sille tielle. “Mikään muu kokeiltu laji ei ole koskaan tuntunut omalta mutta jenkkifutikseen tykästyin.”

Aarnio on aina kokenut olevansa tervetullut joukkueeseen iästään huolimatta. “Linjamiehissä pidetään aina yhtä. Mut otettiin hyvin vastaan. Omien jengiläisten kanssa ei ole ollut mitään vastoinkäymisii, se olisi ihan tyhmää jos jengin sisällä alettais riiteleen.” Koska ympäristö on ollut kannustava, on omien kykyjen epäileminen voitu sivuuttaa. “On hienoa huomata oma kehitys ja nähdä, kuinka pitkälle on jo tähän mennessä päässyt.”

Leevin jenkkifutisura ei ole kuitenkaan mennyt eteenpäin täysin ilman vastoinkäymisiä. Nuori linjamies suhtautuu peleihin asenteella “mennään ja tehdään, murehditaan vasta myöhemmin”. “Haluan näyttää jengille et kyl mä pystyn vaikka mulle käy jotain, en haluu olla perus jalkapallon pelaaja et kun joku hipasee nilkkaan niin mennään lanssilla lähimpään sairaalaan.” Tämä voi olla osittain toissavuotista polvivammaa pahentanut asenne.

“Kun loukkasin polveni, en hetkeen pystynyt käyttämään sitä ollenkaan. Äiti halusi suoraan spesialistille ja magneettikuvista sitten ilmeni että ulompi kierukka oli mennyt melkein kokonaan poikki ja pois paikoiltaan, eli tulos oli vakava nivelrikko. Leikkaus meni kuitenkin ihan hyvin. Siinä meni noin vuosi sivussa ilman treenejä. Kuntoutusaika veti aika paljon maahan kun ei päässyt oikeen tekeen mitään – kävin kyllä katsomassa treenejä, mutta olihan se rankkaa kun aikaisemmin ei ollut käynyt mitään niin et joutuisi olemaan kauan lajista erossa.” Kun Aarnio sai lopulta jalan kuntoon, tuli eteen U20 SM-kisat ja U17 maajoukkue. “Ei mua mikään pysäytä.”

Useammalla maajoukkueleirillä näyttäytynyt Aarnio pääsi Norjaan edustamaan Suomea PM-kisoissa viime syksynä. Paikka löytyi aloittavasta kokoonpanosta. “Se meni kokonaisuutena ihan hyvin. Valmentajat kehuivat – oli tietenkin niitä hetkiä missä mokaili mut mikään peli ei oo täydellinen. Oli siistiä pelata vierekkäin linjassa Verkun kanssa”, Aarnio toteaa, viitaten joukkuekaveriinsa Verneri Heinäseen.

Maajoukkueessa pelaamisessa on monia muitakin hienoja aspekteja. “Tahti on kovempaa, jokaiselle pelipaikalle on oma valmentaja ja reissut ovat hienoja kokemuksia. Nopeesti tulee toimeen uusien ihmisten kanssa, vaikka jefu olisikin ainoa yhdistävä tekijä.” Maajoukkueen OL-valmentaja Janne Ponko nousi yhdeksi lempivalmentajista Isto Laalon ja Robert Johnsonin lisäksi. “Janne osasi tsempata meitä ja jos joku munasi jotain niin ei vaihdettu toiseen joka jo osaa. Se käytti aikaa siihen et opetti mitä tehdään.” Myös Wolverinesin viimeisin valmennuksen vahvistus Kari Leivoja vaikuttaa Aarnion mielestä osaavalta ja tsemppaavalta valmentajalta.

Maajoukkueen lisäksi jännittäviä hetkiä on koettu myös Wolverinesin kokoonpanossa. “Viime kauden U20 semifinaali oli Roostersia vastaan ja me voitettiin periaatteessa pelkällä tuurilla 20-21. Viime hetkillä kävi ilmi, et Roosters olikin väärässä muodostelmassa ja joutui potkaisemaan viisi jaardia kauempaa. Juipe ja mä mentiin heikoimmasta läpi – koitin itse blokata siinä onnistumatta, mutta kun käännyin, huomasin että pallo meni Santun jalkoihin. Tää trilleri on jäänyt hyvin mieleen.”

Kiinnostusta Aarnion kykyihin on löytynyt länsinaapurista, josta eräs maajoukkueen valmentaja lähestyi linjamiestä kysymällä kiinnostuksesta pelata Ruotsin 1-divisioonaa, sekä rapakon toiselta puolelta, josta yhteydessä on ollut Yhdysvaltain Georgian osavaltiossa sijaitsevan Rabun Gap-Nacoochee Schoolin edustaja.

Tällä hetkellä Leeviä inspiroi Dallas Cowboysin Tyron Smith esimerkillään kovasta treenaamisesta. Aarnio on itse valmistautunut tulevaan liigakauteen niin omatoimisella harjoittelulla kuin osallistumalla “niin moneen treeniin kuin pystyy”. Jännitystä hän ei kiellä. “Kyllähän se pistää miettimään että pärjääkö, kun sinne lyödään tällainen vielä lapsenoloinen jätkä pelaamaan. Innolla odotan että pääsee pelaamaan kovalla tasolla jenkkifutista.”

Tulevalla kaudella Leevi pelaa Wolverinesin edustusjoukkueen lisäksi kakkosjoukkueessa ja U20-junioreissa. Syksyllä 18 vuotta täyttävä Aarnio toteaa, että kolmikruunu kelpaisi. “Olisihan se hyvä syntymäpäivälahja et voittaisi maljan. Pitää tehdä paljon duunia niin itse kuin joukkueena.”

Vastaa

Your email address will not be published. Required fields are marked *

Post comment