“Julius on korvannut kokonsa omalla nopeudella ja uskalluksella. Hän on todellinen valmentajan unelma, ei kieltäydy mistään.” -Isto Laalo

Haukilahden lukion opiskelija Julius Järvinen, 16, on kompakti paketti nopeutta, rohkeutta ja älliä. Monipuolisesti pallon molemmin puolin pelannut Järvinen on löytänyt miesten joukkueessa paikkansa laitahyökkääjänä. “Nuorempana pelasin myös pelinrakentajaa, mutta se jäi kun taidot riitti enemmän pallon kiinniottoon”, hän toteaa.

Järvinen aloitti jenkkifutiksen alun perin isänsä innoittamana. Aikoinaan Kannelmäki Whipsissä pelannut isä huomasi 2013 hiihtolomalla mainoksen Wolverinesin kokeilukerroista ja kannusti 9-vuotiaan poikansa kokeilemaan. “Hiihtoloman jälkeen oli sit ekat treenit, josta kuukauden päästä pelasin ensimmäisessä turnauksessa, Snow Bowlissa. Siitä lähtien olen aktiivisesti pelannut lajia”, Järvinen kertoo.

Lukion ensimmäistä vuotta opiskeleva Järvinen kiittelee perheensä tukea harrastuksessa. “Iskä pelasi vähän eri paikkaa mutta on aina ollut mentori ja koutsi kotoota käsin. Oon tosi kiitollinen hänelle ja äidille et ovat tukeneet mun pelaamista. Molemmat ovat olleet mukana tosi pitkään ja ihan täysillä.” Asenne pojan harrastukseen on ollut kummallakin kannustava, vaikka Järvinen myöntää, että äitiä välillä huolestuttaa.

Opiskelu on ollut tähän mennessä helppoa yhdistää tavoitteelliseen harrastamiseen. “Se on ollut yllättävän helppoa. Koulunkäynti on tosin ollut mulle aina aika vaivatonta – kirjan lukemisen jälkeen asiat jää päähän ja pärjään kokeissa. Ymmärrän toki, että joillekin tämä olisi raskasta. Haukilahden lukiossa tosin ymmärretään myös hyvin urheilijan ajoittainen väsymys. Siellä ollaan joustavia urheilun ja lukion yhdistämisessä ja tuetaan opiskelijaa.”

Ennakko-odotuksia Järvisen omasta lajista tulee useasti. “Tälleen lyhyenä ja kevyenä kun sanoo että harrastaa amerikkalaista jalkapalloa, on hauska katsoa porukan reaktioita. Lukiossa on kuitenkin tosi kannustavaa porukkaa. Oon kertonut kavereille miten treeneissä menee ja he ovat tosi mukana ja ovat käyneet katsomassa pelejäkin vaikka eivät ymmärtäisikään mitään. Ne haluu tukee mua tässä mun omassa lajissa.”

Järvinen houkutteli aloitusvuosina pari kaveria mukaan harrastamaan. Innostaminen lajin pariin on jatkunut lukiossakin. Hän kertoi yhdelle ensimmäisistä tuttavuuksista lukion alussa harrastuksestaan. Kyseinen kaveri harrastaa nykyään lajia Roostersin riveissä. “On kiva että voi puhua lajista myös treenien ulkopuolella. Tällaista tilaisuutta ei peruskouluaikana ollut.”

Järvinen ei juurikaan seuraa amerikkalaista jalkapalloa Suomen ulkopuolelta. “Oon katsonut vain Vaahteraliigapelejä ja highlightejä Instagramista ja Youtubesta. Super Bowl tulee toki katsottua, se on vähän pakollinen, mutta kausipelien ajankohta on hankala koulun kannalta. Kyllä se koulu menee ykköseksi.” Järvinen kiittelee pitkäaikaisia valmentajiaan Isto Laaloa ja Robert Johnsonia “hyvistä tipeistä” oman pelin parantamiseen. “En oo oikein seurannut mitään tiettyä pelaajaa. Oon sit vaan kuunnellut valmentajia ja mun mielestä tää on toiminut hyvin näin.”

Miesten joukkueessa treenaamisesta Järvinen on innoissaan. “Se kehittää tosi uudella tasolla lajia ja sen osaamista. Meillä on erilaisia valmentajia ja paljon pelipaikkakohtaista valmennusta. Sen takia oon yrittänyt käydä joka treeneissä ja mennä sata lasissa et kehittyy ja saa toivottavasti peliaikaa myös Vaahteraliigassa.” Vaahteraliigan lisäksi Järvisellä on tiedossa tulevan kauden U20-joukkueen ja Wolverines Bluen ottelut.

Järvinen kokee saaneensa myös uusia kavereita nuoresta iästään huolimatta. “Tosi mukavaa et niidenkin kanssa pystyy tuleen toimeen vaikka suurin osa onkin ikäluokaltaan reilusti vanhempia. Oon kehittynyt tosi paljon kun on paljon osaavampia vastustajia ja enemmän pelaajia kokonaisuudessaan. Treenataan myös paljon fysiikkaa ja liikkuvuutta, ne on kanssa tosi hyödyllisiä kehityksen kannalta.”

Amerikkalaista jalkapalloa kuvataan ajoittain herrasmieslajiksi, mutta toisaalta trash talk tuntuu olevan myös osa kulttuuria. Järvinen ymmärtää kilpailuhenkisyyden ja pelaa itsekin täysillä, mutta ei lähde mukaan provokaatioon. “Yritän olla kentällä kaikkien kaveri. On vähän tyhmää puhua toisista pahaa, varsinkin kun piirit on niin pienet. Lopulta varsinkin aikuisten pitäisi ymmärtää, että meitä kaikkia yhdistää tää laji eikä tarvii olla niin totista.”

Järvinen myöntää, että tietynlainen asenne kuuluu lajiin, mutta toivoo, ettei peliä tarvitsisi pysäyttää muutaman kinastelijan takia. “Yritän kanssa rauhoitella omia jengitovereita jos menee vähän yli se homma. Ollaan kuitenkin kaikki ihmisiä ja meillä on yhteistä rakkaus lajiin niin miksi pitäisi kentän laidalla kiusata ketään. Menee vähän ihon alle sellainen toisten mollaaminen. Olisi hauskaa nähdä, että pelin jälkeen jokainen voisi vain todeta, että olipa hauskaa, vaikka kyseessä onkin kontaktilaji.”

Järvinen haluaisi nähdä entistä enemmän junioreita lajin parissa. “Kun aloitin 9-vuotiaana, pähkäiltiin vähän että kannattaako harrastaa kun olin junnusarjaankin alipainoinen. Lajin aloittaminen oli hyvä valinta ja todistaa, et ihan minkä ikäiset ja kokoiset tahansa pystyy pelaamaan jenkkifutista.” Järvinen kertoo saaneensa paljon hyviä kokemuksia ja kavereita yli joukkuerajojen. “Se et on lyhyt tai vähän heiveröinen ei tarkoita et ei vois pelata kontaktilajeja. Vain taivas on rajana. Se ei vie kauheesti aikaa elämästä että käy kerran tutustumassa – jenkkifutis on todellakin kokeilun arvoista.”

Tulevalta kaudelta Järvinen haluaa, että importit tuntevat itsensä tervetulleiksi ja joukkue puhaltaa yhteen hiileen. “Toivon, että kaikki tulee toimeen keskenään ja lähdetään yhdessä tavoittelemaan Vaahteramaljaa.” Wolverinesin faneja Järvinen kannustaa saapumaan paikalle jatkossakin: “on siistii nähdä et katsomo on täynnä kun on ite pelaamassa. Tuokaa myös ensi kaudella kaikki vanhemmat, lapset, mummot ja kummit mukaan!”

 

Vastaa

Your email address will not be published. Required fields are marked *

Post comment