Ahmalauma vahvistuu heittopuolustajalla

Helsinki Wolverines on viimeistellyt sopimuksen Iso-Britannian Peterboroughista kotoisin olevan Natal Meleron kanssa koskien loppukautta 2017. Melero pelasi juuri päättyneen kauden Ruotisn pääsarjassa, Superserienissä Tyresö Royal Crownsissa ja on sitä ennen edustanut brittiläistä Peterborough Saxonsia ja Nottinghamin yliopistojoukkue NTU Renegadesiä. Melero tulee pääasiallisesti vahvistamaan ahmapuolustuksen takakentää, mutta on varteenotettava vaihtoehto myös laitahyökkääjänä ja potkunpalauttajana.

Natal Melero

20-vuotias urheilija kertoo jenkkifutistaustastaan näin:

”Tulen jenkkifutisperheestä. Isäni on pelannut aikanaan laitahyökkääjää ja veljeni pelaa myös. Minulla on perhettä ympäri Yhdysvaltoja ja Espanjaa, ja lähes kaikki ovat jollain tavalla mukana jenkkifutiksessa. Aloitin pelaamisen 11-vuotiaana Peterborough Saxonsissa ja pari vuotta sitten siirryin yliopistojoukkue Renegadesiin, josta minut värvättiin kesken kauden Ruotsiin, Royal Crownsiin. Pelasin viisi ottelua , joissa onnistuin tekemään viisi touchdownia. Suomessa pääsen pelaamaan vanhoja tuttuja vastaan, jotka edustavat jo suomalaisia seuroja. Odotan innolla loppukauden haasteita ja haluan auttaa Wolverinesia saavuttamaan mestaruuden!”

 

Päävalmentaja Johnson kommentoi pelaajahankitaa:

”Natal vaikuttaa hyvin urheilulliselta. Erityisesti hän tuo syvyyttä puolustuksen takakentälle ja erikoistilanteisiin. Hyvät otteet laitahyökkäähjänä Ruotsin liigassa vakuuttivat, mutta eniten kiinnostuin hänen takapuolustajan taidoistaan, jotka ovat hioutuneet Englannin yliopistosarjassa. Erinomaiset kädet ja urheilullisuus ovat mainio yhidstelmä. Lisäksi hän pelaa kovaa ja on todella hankka pallojen perään. Hän oli todella innostunut tarjoamastamme mahdollisuudesta ja uskon sen ruokkivan koko joukkuetta.”

Natal saapuu suomeen ensi viikolla keskiviikkona, tai torstaina ja pelaa maanantaina 24.7 ottelussa Kouvola Indiansia vastaan.

Kuva: Lars Johnson

-TT