Kotimaisia pelimiehiä palaa Wolverineshyökkäykseen kaksin kappalein

Wolverinesin luovuttua vapaaehtoisesti liigapaikastaan kauden 2014 päätteeksi muutamia nuoria ja lupaavia pelaajia siirtyi ymmärrettävistä syistä Vaahteraliigajoukkueisiin pitämään “vauhtiaan” yllä. Helsinki 69´ersiin yhdeksi kaudeksi siirtyneet laitahyökkäät Anssi Karjala ja Teemu Rantanen ovat tehneet paluun Ahmaperheeseen ja olemme kaikki siitä luonnollisesti innoissamme!

 

Ahmakasvatti Rantaselle paluu tuntui mielekkäältä:rantanen

“Kasvattajaseuraan on luonnollisesti mukava palata, varsinkin kun organisaatio on nyt siinä kunnossa, missä sen kuuluukin olla. Valmennus on ollut huippuluokkaa ja treeneissä kova tempo ja tekemisen meininki. Lisäksi on hienoa päästä pelaamaan taas Jannen(Lehtinen) kanssa, pelasimme aikoinaan Wolvojen A-junnuissa yhdessä. Tällaisella joukkueella on hyvä lähteä tavoittelemaan mestaruutta!”

 

 

Pelinrakentaja Janne Lehtisen heitoista tulee varmasti olemaan ensi kaudella kysyntää, sillä viimekauden kotimaisista laitahyökkääjistä jatkaa näillä näkymin melkein kaikki. Tähän pakettiin kun lisätään kaksi kotimaista liigatasoista laituria Karjala ja Rantanen, sekä syksyn mittaan signatut Locklan Gilbert ja Jerell Jones, alkaa hyökkäyksen pallollisten pelaajien osalta paketti näyttää hyvältä.

 

 
karjalaAnssi Karjala kommentoi paluutaan näin:

“Lähdin viime kauden jälkeen etsimään pelipaikkaa kilpailukykyisestä joukkueesta, jossa voisin myös pelaajana kehittyä. Kävin muutamissa treeneissä Wolverinesin kanssa, ja huomasin treenien intensiivisyyden olevan omaa luokkaansa. Päävalmentaja Robert Johnson sai hyvin organisoiduilla treeneillä ja korkealla vaatimustasolla minut vakuuttumaan, että täällä tulen taatusti kehittymään. Odotan ensi kautta innolla, sillä en ole koskaan treenannut näin kovaa ja uskon joukkueen kilpailukykyyn, kun tavoitellaan mestaruutta! Olen todella tyytyväinen päätökseen palata.”

 

Helsinki Wolverinesin talvikauden harjoitukset ovat täydellä teholla käynnissä ja uusia, tai miksei vanhojakin pelaajia mahtuu kaikkiin joukkueisiin mukaan. Yhteystiedot löytyvät täältä: http://helsinkiwolverines.com/yhteystiedot/