Koulut loppuvat, Äijät pelaavat jenkkifutista.

Äijäliigassa nähtiin kolme kivenkovaa ottelua kun liigan toinen turnaus käytiin Helsingin Velodromin ulkokentällä.

Turnauksen järjestäjällä, Wolverines Pinkillä, oli ennestään yksi voitto ja tappio, kun Pirkkala Spartans puuskutti puhtaasti kahdella voitolla. Huhtikuussa Pirkkala oli vahvempi, ja veikin voiton joukkueiden keskinäisestä pelistä. Pink tuli revanssi mielissään vahvasti heti alusta, ja ajoikin ensimmäisen draivin aina pohjiin asti. Pinkin hyökkäys jatkoi vahvoja esityksiä ja dominoi ensimmäisellä puoliajalla. Spartansin nuori pelinrakentaja tarjoili palloa ansiokkaasti, mutta kiinniottaminen olikin haastavampaa. Spartans onnistui puskemaan itsensä 3 jaardin päähän end zonesta aivan pelin viime minuuteilla, mutta Pinkin järkkymätön puolustus päätti rymistyksen ja piti nollan. Loppunumerot 38-0.

Pirkkala pääsi toisessa ottelussa tuleen äijäliigan uusinta tulokasta, maineikasta Turun Trojansia vastaan. Ensimmäisen puoliajan aikana kumpikin hyökkäys onnistui tasaisesti. Turulla oli kapeahko rosteri, mutta se ei menoa hidastanut, vaikka lisäksi kaksi pelaajaa menetettiin pelin alkupuolella. Puoliajalla näytti vielä, että kumpi tahansa voisi viedä ottelun, Spartansin johto oli vain 4 pistettä. (18-22). Toisella puoliajalla Turku kuitenkin onnistui löytämään vielä uuden vaihteen ja nousi 42 -28 voittoon.

Päivän kolmannessa, ja samalla viimeisessä ottelussa kohtasivat otteluidensa voittajat, Wolverines Pink ja Turku Trojans. Pinkin vahva hyökkäys teki taas pisteitä ensimmäisellä draivillaan. Troijalaisten heittoase oli vahva ja Turku saikin pisteitä. Turun kapea rosteri, jossa moni pelasi kahteen suuntaan, alkoi kuitenkin väsyä ja wolverinesin leveämmän rosterin kyky puskea jatkuvasti tuoreita pelaajia oli sille liikaa. Pink piti tempoa yllä koko ottelun ajan ja voitti lopulta selvin numeroin 36 -8.

Wolverines Pink nousi voitoillaan äijäliigan Läntisen lohkon kärkeen (3-1). Pink pelaa seuraavan kerran kentälle 20.7, kun Malmi Blaze järjestää turnauksen Pikku-Pekka Areenalla Helsingissä.