Niko Nousiaiselta terveisiä nuorille urheilijoille

Helsinki Wolverinesin riveihin alkusyksystä liittynyt puolustuksen linjamies, 21-vuotias Niko Nousiainen lähtee maaliskuun alussa Sveitsiin Baseliin pelaamaan Basel Gladiatorsiin, joka sijoittui viime kaudella Sveitsin pääsarjan kolmanneksi. Finaalissa kohtasivat runkosarjan voittaja, Calanda Broncos ja Bern Grizzlies, joista jälkimmäinen voitti 29. Swiss Bowlin lukemin 35 – 42.

Nousiainen lähettää terveisiä kaikille nuorille jenkkifutareille ja miksei muillekin urheilijoille, jotka miettivät ammattilaisena pelaamista ja ulkomaille lähtöä.

nousiainen”Urheilu on aina ollut minulle kaikki kaikessa ja olen aina treenannut tavoitteellisesti, enkä niinkään huvin vuoksi. Nyt yksi tavoitteista on saavutettu, kun kansainväliset kentät kutsuvat. Monet pelikaverit ja valmentajat ovat reissanneet ulkomailla ja siitä sain ajatuksen itsekin lähteä maailmalle kokeilemaan omaa tasoa. Sain ulkomaankokemusta omaavilta pelikavereilta ja valmentajilta paljon apua, esimerkiksi highlight -pätkän kasaamiseen, jonka laitoin sitten Europlayers.com -sivustolle ja sitä kautta Basel Gladiatorsista otettiin yhteyttä. Tavoitteenani on tietenkin edustaa joukkuettani parhaan mukaan, päästä Svetisin liigan All-Starsiin ja olla joukkueessani puolustuksen linjan ”MVP”.

Kannattaa vaan tehdä omaa juttua ja paljon duunia, niin kyllä se kantaa hedelmää, oli kyse mistä asiasta tahansa. Pain is temporary, but pride is forever!

Kiitokset kaikille matkan varrella auttaneille, TAFT:in organisaatiolle ja valmentajille, varsinkin Mika Alaselle, joka on opettanut mulle kaiken, mitä jefusta tiedän.”

Nousiainen palaa Wolverinesin vahvuuteen kotiuduttuaan Sveitsistä Gladiatorsin menestyksestä riippuen viimeistään heinäkuun alkupuolella.

Pelaajien ja valmentajien rekrytoiminen onnistuu esimerkiksi sivustoilla:
http://europlayers.com/

https://recruit.thepodyum.com/

 

Kuva Riku Flink http://fscmedia.kuvat.fi/

-TT