Pelaajatilanne miesten joukkueiden osalta

Kohta kaksi kuukautta Talin sisätreenivuoroja on takana ja Helsinki Wolverinesin miesten joukkueiden talviharjoittelu on lähtenyt erinomaisesti käyntiin. Päävalmentaja Johnsonin kokeneen valmennustiimin johtamissa harjoituksissa on käynyt keskimäärin hieman yli kolmekymmentä urheilijaa vasta-alkajista veteraaneihin. Sopimuksia on miesten joukkueiden osalta tässä vaiheessa kasassa jo yli viisikymmentä, joten kahden sarjatasollaan kilpailukykyisen joukkueen kasaaminen on erinomaisella mallilla.

Konseptia, jossa pelataan niinsanotusti yhdellä isolla joukkueella, josta aina viikkoa ennen ottelua nimetään kummallekin sarjatasolle joukkue, ollaan päätetty jatkaa. Tämä helpottaa pelaajien liikkumista sarjatasojen välillä, kun pelisysteemit ovat molemmilla sarjatasoilla samanlaiset. Yksi joukkue = yksi iso perhe.

Miesten joukkueisiin on alkutalven aikana liittynyt jo uutisoitujen pelaajien lisäksi useita kokeineita vahvistuksia:
Erityisesti ahmapuolustuksen boksi on ollut positiivisen muuttoliikenteen kohteena. Linjamiehet Petri Pallari Indiansista, Juuso Ralli Bouncersista, sekä Roope Siitonen TAFT:ista tuovat kaikki kokemusta, sekä viime kaudella kaivattua syvyyttä puolustuksen linjaan. Tukimieskaarti on vahvistunut kolmella liigakokemusta omaavalla TAFT:ilaisella; Santtu Lehtonen, Leevi Määttä ja Riki Ogata. Heittopuolustuksen vahivstuksia edustavat niinikään TAFT:sta siirtyneet Toni Lempinen ja Joonas Mattila.

Hyökkäyksen puolelle hiljattain muista seuroista tulleita vahvistuksia on vain yksi, Hanko Sun Cityä edustanut Iiro Santala, mutta useita lupaavia tulokkaita on liittynyt pelaajarinkiin.

Tästä pääset tsekkaamaan miesten rosterin.

Wolverinesin porukkaan mahtuu hyvin vielä mukaan taitotasosta riippumatta. Peliaikaa löytyy varmasti tulevalla kaudella, olet sitten rookie, jäähdyttelevä konkari, tai mitä tahansa siltä väliltä. Tervetuloa messiin!

Miesten harjoitukset pidetään kolmesti viikossa Talissa:

Tiistai 1930-2130
Torstai 2000-2230
Sunnuntai 1600-1800

-TT