Wolverines on tehnyt keskushyökkääjä Rickey Stevensin kanssa sopimuksen kaudeksi 2020. Mainen Yliopiston kasvatille (174cm/92kg) kausi on jo kuudes Euroopassa ja kolmas Suomessa. Vaikka pallonkantaminen onkin Stevensin ykköstehtävä, on hänet nähty niin laitahyökkääjänä, puolustuksen takakentällä kuin palauttamassa potkujakin.

Ensimmäisen Euroopan kautensa Rickey pelasi Turku Trojansissa ja kuljetti palloa yhteensä eteenpäin lähes 180 jaardia ottelua kohden. Seuraavat kaksi kautta Stevens vietti Puolan ykkösjoukkue Wroclav Panthersin riveissä. Puolan erikoiset ulkomaalaissäännöt rajoittivat hänen pelimääränsä ainoastaan neljään otteluun kaudella 2017, mutta ne tuottivat kuitenkin noin 700 jaardia, siitäkin huolimatta että Rickey pelasi yhden ottelun ainoastaan puolustuksessa. Vähäisestä pelimäärästä hyötyi myös Porvoon Butchers, joka nappasi miehen riveihinsä loppukaudeksi 2017. Silloin kuusi ottelua ja 147 kantoa riittivät rikkomaan tuhannen jaardin rajan.

Viimeiset kaksi kautta Stevens on pelannut Tanskassa Århus Tigersin riveissä todellisena monitoimimiehenä. Esimerkiksi kauden 2018 kuudessa ottelussa hän eteni juosten 555 jaardia, kiinniotoilla 388, sekä kirjautti puolustuksen puolella 16 taklausta ja kaksi syötönkatkoa.

”Miehen ura olisi jatkunut todennäköisesti muuten Tanskassa, mutta hänellä on yhteinen historia pelinrakentajamme kanssa. Kun vielä sopimusneuvottelut Suomessa ovat saaneet hieman uudenlaisia kiemuroita oli helppo päätyä mieheen, josta ei Porvoon ajoilta jäänyt pahaa sanottavaa. Todellinen työjuhta, joka tulee yhdessä hyvin liikkuvan pelinrakentajan kanssa sitomaan vastustajan miehiä boksiin”, toteaa puolustuksen päävalmentaja Jan Vilkko.

”Rickey oli ykkösvalintani keskushyökkääjäksemme ja olen erittäin tyytyväinen, että saimme hänet signattua. Hän on keskushyökkääjänä todella monipuoinen ja tulee aiheuttamaan vastustajien puolustuksille harmaita hiuksia niin kannoillaan kuin kiinniotoillaankin.” Kommentoi hyökkäyksen päävalmentaja Ville Ferm

Welcome back to Finland Rickey – now its time to bleed blue!