Tavoitteena Suomen suurin naisten jenkkifutisjoukkue – Osa 4 – Puolustus

 

Puolustuksen koordinaattori Joonas Kolunsarka

Puolustuksen koordinaattori Joonas Kolunsarka

’’A good offense is beat by a good defense, always.’’

Kaudella 2016 Helsinki Wolverines Ladiesin kivijalkana toimi Joonas Kolunsaran johtama timantinkova puolustus. Kurinalainen ja periksiantamaton puolustus taisteli jokaisessa ottelussaan viimeiseen vihellykseen asti ja otti voiton joukkueelleen useammassa ottelussa niillä tärkeimmillä eli viimeisillä minuuteilla. Vaikka kausi 2016 oli naisten 1. divisioonassa harvinaisen tiukka ja tasainen, pystyi Wolverines Ladiesin puolustus puolittamaan päästetyt pisteet edelliskauteen verrattuna (2015: 319 -> 2016: 123) ja sijoittui päästetyissä pisteissä sarjan neljänneksi.

Kaudelle 2017 puolustuksen koordinaattori Joonas Kolunsarka on jatkanut puolustuksensa kurinalaista valmennusta ja kertoo pyrkivänsä pitämään opetettavat asiat mahdollisimman yksinkertaisina. ‘’Puolustuksessa tällä offseasonilla ollaan pyritty keskittymään erityisesti perusasioihin kuten omiin vastuisiin, taklausvarmuuteen ja pursuitiin’’, kiteyttää Kolunsarka. Haasteet kahdella sarjatasolla pelaamisessa näkyvät myös puolustuksen puolella, sillä Kolunsaran tehtävänä on rakentaa toimiva pelityyli, joka toimii niin liigatasolla 11vs11 kuin myös 2. divisioonassa 9vs9 jenkkifutiksessa. Joukkueen puolustus on saanut laumaansa paljon kokemusta ja osaamista omaavia lisäyksiä niin pelaajien kuin valmentajienkin rooliin, minkä ansiosta harjoitusten laatu ja tempo ollaan saatu pidettyä korkealla. Vaikka kahden sarjatason joukkue on tuonut haasteita niin pelikirjaan kuin pelaajienkin kehittämiseen, on Kolunsarka kuitenkin luottavaisin mielin tulevasta kaudesta: ‘’Toisaalta kahden sarjatason joukkue luo myös monia mahdollisuuksia. Yksi suurimmista vahvuuksistamme tällä hetkellä on se, että meillä on runsaasti kilpailukykyisiä ja hyviä pelaajia jokaisella pelipaikalla sekä rookieita, jotka tulevat kehittymään huomattavan paljon kauden aikana. Puolustukseen on saatu luotua vahva pohja kokeneimmista pelaajista ja uudemmat pelaajat ovat omaksuneet lajin perusteet ja pelisysteemin nopeasti suuren valmennusringin ja vanhempien pelaajien avustuksen ansiosta.’’
 

DL Sarah Takolander

DL Sarah Takolander

‘’You’re sagging them, you’re bagging them. And that’s what you’re doing with a quarterback.’’ – Deacon Jones

Puolustuksen linja – nuo vahvat hyökkäyksen linjaa vastaan painivat pelaajat, joilta lisäksi vaaditaan myös nopeutta, ketteryyttä ja nopeaa pelinlukutaitoa. Näiden pelaajien tehtävänä on pysäyttää hyökkäyksen pelit tukkimalla juoksuväylät ja säkittämällä pelinrakentaja ennen kuin hyökkäys on saanut peliänsä edes aloitetuksi.

Tulevalla kaudella ahmattarien puolustuksen linjassa jatkavat kauden 2016 vuoden linjamies Sarah Takolander, joka jo viime kaudella pysäytti jokaisen ohi yrittävän pelaajan, ja vikkeläjalkainen Janina Lehén, joka nopeutensa ansiosta aiheuttaa hyökkäykselle harmaita hiuksia niin juoksu- kuin heittopeleissäkin.

Yhdistymisen myötä yksi ehdottomasti kovimmista lisäyksistä on puolustuksen linjassa pelaava Elina Seppälä, joka on edustanut Suomea jokaisessa (19) pelatussa maajoukkueen ottelussa. Sinisen pelipaidan tulevalle kaudelle päälle pukevat myös Jenni Ristimäki ja Minna Lehtinen, joilta molemmilta löytyy liigakokemusta edelliseltä kaudelta.

Uusina pelaajina kokeneiden pelaajien rinnalla tullaan näkemään Jenni Tanskanen, Tiina Liipo ja Sanna Uusimaa.
 

Elina Seppälä (vas. laita) ja Elina Kero (oik. laita)

Elina Seppälä (vas. laita) ja Elina Kero (oik. laita)

”When a linebacker comes flying over and you hear helmets pop, that’s a wonderful sound”

Tukimiehet/linebackerit, ne puolustuksen verenhimoiset rämäpäät, jotka janoavat taklauksia ja ovat aina valmiina hyökkäämään kohti linjaa pysäyttääkseen pallonkantajan ennen kuin pallo on edennyt jaardiakaan. Näiltä pelaajilta odotetaan nopeaa reagointia hyökkäyksen pelejä vastaan ja kovapäistä pelityyliä, jossa senttiäkään ei suostuta antamaan vastustajalle periksi.

Vahvasti viime kaudella esiintynyt joukkueen LB-osasto on seuraavalle kaudelle jatkanut vahvistumistaan ja puolustuksen koordinoinnin lisäksi jatkaa Kolunsarka myös näiden rämäpäisten tukimiesten valmentamista. Taklauskoneiston joukossa jatkavat tänäkin vuonna jo edellisellä kaudella kovaa työtä tehnyt kolmikko Emmi Snåre, Janika Nikander ja Emmi Järn. Snåre, edellisen vuoden kapteeni ja joukkueen kovin hengenluoja, palkittiin kauden 2016 vuoden ahmattareksi. Nikander sen sijaan palkittiin edellisen kauden vuoden puolustajana ja Emmi Järn ansaitsi kauden päätteeksi joukkueen arvokkaimman pelaajan tittelin. Edellisellä kaudella joukkoon liittyneet Anna Rekonen, Nella Okko ja hyökkäyksen puolelta tukimiehiin siirtynyt Miila Elo ovat jatkaneet myös kovaa harjoittelua läpi offseasonin ja näiden pelaajien odotetaan ottavan suurta roolia tulevalla kaudella puolustuksen joukossa.

Yhdistymisen myötä on ahmattarien tukimiesosasto saanut joukkoonsa kovia lisäyksiä. Tukimiehet saavat rinkiinsä pitkän linjan jefukonkarin Elina Keron, jolla maajoukkue-edustuksia on kertynyt huimat 17 kappaletta, sähäkän monitaiturin Heta Rantasen, jonka kokemus Vaahteraliigasta tuo vahvuutta erityisesti ahmattarien heittopuolustukseen sekä myös GS Demonsin pelipaidassa viime kaudella edustaneen Carla Seitovirran. Taklausvarmuutta, nopeita jalkoja ja vankkaa pelinlukutaitoa puolustus saa aikaisemmin Raisio Oakladiesin ja Turku Trojansin riveissä edustaneelta Miia Rohkimaiselta.

Uutena pelaajana ensimmäistä kertaa pelikentille pääsyä odottaa Essi Ylönen.
 

’’Once I get my hands on a receiver, I feel like they are done.’’ – Cornerback Alfonzo Dennard

Takamiehet/defensive backs – puolustuksen taaimmaiset pelaajat ja puolustuksen viimeinen lukko, joiden tärkeimpänä tehtävänä on eliminoida vastustajan heittopelit varmoilla taklauksilla ja pettämättömällä pelinlukutaidolla. Kaudelle 2017 Wolverines Ladiesin vikkeläjalkaisten takapuolustajien valmentamisesta vastaa entisen GS Demonsin konkari Anette Bäckman, jolla on reilusti kokemusta valmentamisesta ja pelaamisesta myös maajoukkuetasolla.

Bäckmanin kovassa valmennuksessa ovat jatkaneet viime kaudelta ahmapuolustuksen kokenut tukipilari Venla Kuusela, kovaa kehitystä jatkanut Saija Leppänen ja Hannah Ploskonka, joka viime offseasonin loukkaantumisen jälkeen pääsee viimein näyttämään taitonsa myös pelikentällä.

Takakentän kokoonpanoon merkittävänä lisäyksenä kaudelle 2017 joukkue on saanut yhdistymisen myötä Johanna Pudaksen, jolla maajoukkuekokemusta on kertynyt 5 pelin verran sekä Turku Trojansista ahmanaisten riveihin liigakokemusta tuovan Terhi Mäkisen. Valmentamisen lisäksi Anette Bäckman on menneen talven aikana nähty harjoittelevan niin ahmalauman kuin maajoukkueenkin mukana ja jännityksellä jäämme odottamaan nähdäänkö tämä 16 maajoukkuepeliä pelannut kokenut takakentän puolustaja myös sinisessä pelipaidassa tulevalla kaudella.

Uusina pelaajina ahmapuolustuksen takakentälle ovat päässeet rookiet Jenni Gröndahl-Lindberg, Laura Kukkola ja Pilvi Jansson, joilta voidaan odottaa isoja pelejä tulevana kesänä.
 

puolustus2
Kolunsarka on luottavaisin mielin aloittamassa tulevan kauden, joka ei ole kuin reilun kahden viikon päässä: ‘’Kahden joukkueen yhdistymisestä huolimatta olemme saaneet luotua porukkaan todella hyvän yhteishengen ja joukkue on hitsaantunut yhteen, mikä varmasti näkyy pelikentillä’’.

Viimeisen kahden viikon aikana hyökkäyksen viimeistellessä pelikuvioitaan kuntoon on puolustuksen aika nivoutua vielä tiiviimmin yhteen ja varmistaa, että jokainen on valmiina pelaamaan totutun mukaisesti kovaa ja viimeiseen asti. Kovin työ offseasonilla on nyt tehty ja jäljellä on enää loppulaskenta kauteen 2017, mikä tulee olemaan lähes täysin uudelleen rakentuneelle joukkueelle mielenkiintoinen ja jännittävä.

Ensimmäiset ahmattarien pelit pelataan kummatkin 7.5., kun Vaahteraliigassa ahmanaiset pelaavat ensimmäisen vierasottelunsa Seinäjoki Crocodilesin naisia vastaan ja 2. divisioonassa joukkue matkaa Kouvola Indians Ladiesin vieraaksi.
 

Teksti: Helsinki Wolverines Ladies
Kuvat: Jaakko Laurila, Sajl, Full Heart Media