Wolverines Ladies kohti kautta 2020 – Marraskuun rosteri

Wolverines Ladies pelaa kaudella 2020 Naisten Vaahteraliigassa sekä 1-divisioonassa. Tulevan kauden tekee erityiseksi syyskuussa New Yorkissa pelattava Transatlantic Trophy II, johon Wolverinesin lisäksi osallistuu joukkueita Iso-Britanniasta, USA:sta ja Meksikosta. 

Tänä vuonna Wolverines on panostanut täysin uusien jenkkifutareiden houkuttelemiseen lajin pariin. Tavoitteena on saada laaja pelaajakokoonpano niin Vaahteraliigan kuin 1-divisioonan otteluihin ja tarjota arvokasta pelikokemusta sekä laadukkaita harjoituksia kehittymisen tueksi. Lokakuussa järjestetyt kokeilutreenit olivat menestys, ja talvitreeneihin on osallistunut toistakymmentä uutta pelaajaa. Wolverines Ladiesin toiminta on myös houkutellut mukaan kokeneita pelaajia muualta, ja he ovat osallistuneet aktiivisesti alkukauden treeneihin. Tämän lisäksi suuri osa viime vuoden pelaajarungosta jatkaa myös kaudelle 2020. 

Päävalmentajana ja hyökkäyksen koordinaattorina jatkaa Wolverinesin kolmeen perättäiseen suomenmestaruuteen luotsanneet Pekka Lamminsalo, ja puolustuksen koordinaattorina Joonas Kolunsarka. Apuvalmentajistossa jatkavat Mirva Honkonen, Elina Seppälä, Cotterell Brown ja Iiro Laatio. Uusina valmentajina sivurajalla tullaan näkemään Elina Kero sekä Juhani Kähönen

Helsinki Wolverines Ladies – marraskuun sopimuspelaajat kaudelle 2020:

Etunimi Sukunimi Edellinen joukkue
Laura
Ainamo
Wolverines
Henna
Airiainen
Wolverines
Anni
Alanko
Wolverines
Jenni
Gröndahl
Wolverines
Oona
Hämäläinen
Wolverines
Jenna
Hautamäki
Wolverines
Sandra
Heikkerö
Eagles / Valkyries
Sanna
Holm
Wolverines
Helena
Järvelin
Wolverines
Karoliina
Juvonen
Rookie
Noora
Kalpio
Wolverines
Sini
Kangas
Wolverines
Ulla
Karhu
Wolverines
Kaisa
Kelloniemi
Roosters
Ronja
Kemppainen
Wolverines
Kiira
Kesä-Heino
Wolverines
Milla
Kivioja
Rookie
Noora
Koivisto
Wolverines
Hanna
Köykkä
Wolverines
Riina
Lappalainen
Rookie
Minna
Lehtinen
Wolverines
Mila
Lepistö
Wolverines
Janette
Mäkipää
Wolverines
Anna
Martola
Wolverines
Hinna
Metsi
Rookie
Milla
Miettinen
Wolves
Tuula
Möttönen
Roosters
Maija
Myllymäki
Wolverines
Vilma
Niemenmaa
Wolverines
Venla
Niva
Wolverines
Jenna
Nylund
Rookie
Erika
Nylund
Wolverines
Hannah
Ploskonka
Wolverines
Elena
Proskurikova
Valkyries
Heta
Rantanen
Wolverines
Maria
Räsänen
Rookie
Anu
Ruotsalainen
Wolverines
Nicole
San Juan
Roosters
Nelli
Siren
Wolverines
Suvi
Suojalehto
Wolverines
Meri
Taponen
Rookie
Minna
Usva
Wolverines
Sanna
Uusimaa
Wolverines
Janica
Välimäki
Roosters
Jatta
Viksten
Wolverines
Köpi
Voutilainen
Wolverines
Anita
Zharku
Rookie