Wolverines Ladies pelaa kaudella 2018 Vaahteraliigaa & 1. divisioonaa – Vanhaa, uutta ja paljon laivastonsinistä!

Helsinki Wolverinesin talvikauden yhteistreenit ovat alkaneet, ja katseet on käännetty kauteen 2018. Päävalmentaja Pekka Lamminsalo on piirtänyt suuntaviivat yhdessä valmennustiimin kanssa tuleville kuukausille. “Syksyn ajan olemme keskittyneet etenkin perustekniikkaan, sekä nopeuden ja ketteryyden kehittämiseen. Tässä vaiheessa vuotta yksilötaitojen hiominen on suurin prioriteetti, mutta alamme koko ajan painottamaan myös joukkuepelaamista enemmän. Treenit ovat lähteneet hyvin käyntiin – uusia kasvoja on taas tänäkin vuonna hurjasti lisää ja on jännittävää nähdä, kuinka joukkue alkaa muodostumaan.”


QB Pia Kosonen

Yksi Wolverinesin uusista pelaajista on QB Pia Kosonen, joka on aiemmin edustanut Hyvinkää Falconsia. Pia oli mukana myös vuoden 2017 MM-kisoissa Kanadassa, ja lähtee nyt kolmanteen pelikauteen odottavin fiiliksin. “Nuorempana harrastin yleisurheilua ja yli 10 vuotta koripalloa. Ensimmäisen kerran kävin jenkkifutistreeneissä kaudella 2012, mutta loukkaantumiset sotkivat ensimmäisiä vuosia. Nyt kokonaisia pelikausia on takana kaksi, ja Wolverinesiin siirryin koska haluan haastaa itseäni, saada pelipaikkakohtaista valmennusta ja näin ollen kehittyä lisää. Treeneihin on ollut erittäin helppo tulla mukaan, kaikki ovat olleet todella mukavia ja vastaanottavaisia. Itse odotan seuraavalta kaudelta paljon: uuden oppimista, pelikokemusta ja joukkueen kanssa yhteen hitsaantumista”

 

Rookie Taru-Tiina Okkonen

Wolverines panostaa jatkuvasti myös uusien pelaajien rekrytoimiseen ja kehittämiseen. Viime kaudella pelikentillä nähtiin yli 15 lajirookieta, useita jopa SM-finaalissa saakka. Lajitreenit ovat olleet avoimia uusille kokeilijoille läpi vuoden, ja loppukesästä mukaan hyppäsi myös Taru-Tiina Okkonen. “Muutin viime syksynä Helsinkiin, ja kesällä tuli palava into palata joukkuelajien pariin. Jenkkifutista olin jo miettinyt aiemmin, ja heinäkuussa päätin laittaa Pekalle viestiä. Heti seuraavana päivänä olinkin jo treeneissä, ja sillä tiellä ollaan. Treeneissä sain kovan hypyn lajiin, tietoa tuli joka tuutista ja yritin opetella kovaa tahtia. Missään ei voi olla hyvä ensimmäisellä kerralla, tekemällä oppii, ja kaikki vaatii toistoa, toistoa, toistoa, sekä paljon sinnikkyyttä. Joukkue on ottanut hyvin porukkaan sisälle, kaikki on olleet mukavia ja neuvoja on saanut aina, jos jotain ei ihan ymmärtänytkään.”

OL Venla Nikula

Tulevan kauden ahmalaumasta löytyy uusien pelaajien lisäksi myös paljon kokemusta. Viime kesän runko on pysynyt kasassa, ja aloittelijoiden tukena on useita maajoukkueessakin esiintyneitä konkareita. Paluun tekonurmelle tekee myös vuonna 2013 lajin aloittanut linjapelaaja Venla Nikula, jonka ensimmäinen Wolvo-kausi päättyi polvivammaan jo harjoitusottelussa. Nyt kuitenkin kuntoutuminen on hyvässä vauhdissa, ja Venla treenaa kovaa joukkueen mukana. “Pitkän tauon jälkeen motivaatio on todella korkealla. On ollut hienoa palata mukaan, kun treeneissä on aina paljon innostuneita pelaajia ja hyvä fiilis. Kauden alussa meillä on varmasti koossa kasa kovakuntoisia ahmapelaajia”.


Kaudelle 2018 Wolverines on ilmoittautunut sekä Vaahteraliigaan, että 1. divisioonaan. Molemmissa sarjoissa pelataan 11 vs 11 -pelimuotoa. Ennen sarjoihin ilmoittautumista sarjatasoja pohdittiin myös pelaajien kanssa. Päävalmentaja Lamminsalo kuvaa päätöstä lopulta helpoksi: “Haasteena tunnistamme toki sen, että pelaajia täytyy olla paljon, joten uusien pelaajien rekrytoiminen korostuu entisestään. Sama pelisysteemi sarjojen välillä mahdollistaa kuitenkin sen, että siirtyminen Gold ja Blue -kokoonpanojen välillä on aikaisempaa helpompaa. Viime kaudella osoitimme sen, että kahdella sarjatasolla pelaaminen mahdollistaa pelaajien kehittymisen aivan eri tavalla.”

Myös pelaajistossa nähdään kaksi sarjatasoa erinomaisena mahdollisuutena. Rookie Taru-Tiina Okkonen treenaa kunnianhimoisesti, päämääränä ensimmäiset sarjapelit tulevalla kaudella. “Jokainen tulee pääsemään kentälle kokemuksen määrästä huolimatta, ihan huippu juttu! Odotan kovasti jo ensi kesää, omaa ensimmäistä kauttani Wolverinesissa ja sitä, että pääsen ottamaan opituista asioista kaiken irti pelikentällä!”

 

Mikäli olet kiinnostunut pelaamisesta Helsinki Wolverinesissa, ota yhteyttä päävalmentaja Pekka Lamminsaloon ja tule rohkeasti kokeilemaan!

Yhteystiedot löydät täältä: Ladies – yhteystiedot

 

Teksti: Helsinki Wolverines Ladies
Kuvat: Helsinki Wolverines Ladies