Ystävyysottelu Wolverines – Eidsvoll 1814’s ennakkotunnelmia – preview on friendlygame Wolverines – Eidsvoll 1814’s

Wolverinesin kausi starttaa ystävyysottelulla 2. huhtikuuta, jolloin vieraaksi saapuu Eidsvoll 1814´s Norjasta. Wolverinesin talviharjoittelukausi on sujunut hyvin, joukkue on harjoitellut päävalmentaja Robert Johnsonin johdolla. Ohessa tietoa norjalaisesta Eidvoll 1814´s joukkueesta ja ennakkotunnelmia viikon päästä olevasta ystävyysottelusta.

(article in English, please scroll down)

Eidsvoll 1814´s on norjalainen amerikkalaisen jalkapallon seura, joka pelaa Norjan mestaruussarjassa Senior Elitessa. Seura on saanut nimensä Norjan perustuslain allekirjoittamisesta, joka siis tapahtui Eidsvollissa vuonna 1814. Seura on perustettu 1995 ja on esiintynyt EFL:ssä kaudella 2009, jolloin Eidsvoll 1814´s kävi vierailemassa myös Porvoossa Butchersin vieraana. Tuolloin oli Butchers parempi numeroin 27-7 (13-0).

Viime kaudella Eidsvoll 1814´s voitti pelatuista yhdeksästä ottelustaan seitsemän ja tappioita tuli vain norjalaisen Elitserienin voittajalle ja finaalivastustajalle Lura Bullsille. Kultaa joukkue voitti viimeksi 2013 Elitserienissä.

11428217_900685139978354_6865675430688707592_o

(Kuva Senior Elite-sarjan pelistä. Eidsvoll 1814’s punavalkoisessa asussa. Kuva © Thomas Kvehaugen)

Eidsvoll 1814´s:ien päävalmentaja Greg Kleidon kertoo, ”amerikkalainen jalkapallo on yksi nopeimmin kasvavista urheilulajeista Norjassa. Uusia joukkueita syntyy tiuhaan tahtiin ja miesten sarjoissa on nykyisin kolme sarjatasoa. Senior Elite, 1-divisioona ja 2-divisioona. Kaksi ylintä sarjaa pelaa 11vs11 sarjaa, kun 2-divisioonassa pelataan yhdeksällä kenttäpelaajalla. Verrattuna muihin Euroopan maihin olemme verrattain pieni lajimaa, mutta seuroilla on hyvät junioriohjelmat, mikä tulee tulevaisuudessa olemaan valtavan suuri muutos nykytilaan.”

Greg Keldon, miten joukkueen off-season harjoittelu on sujunut:
“Elitserien starttaa 16. huhtikuuta, jolloin kohtaamme viime vuoden mestarin Lura Bullsin. Meidän off-season harjoittelu on ollut tasaista, aloitimme syyskuussa juoksuharjoituksilla kahdesti viikossa ja salitreenillä kolmesti viikossa. Marraskuussa menimme kuukauden minileirille, missä aloitimme ajamaan sisään hyökkäyksen ja puolustuksen pelikirjoja sekä uusien pelaajien pelisuojiin totuttamisen. Lopetimme leirityksen kontrolloituun harjoitusotteluun toista norjalaista joukkuetta Vålerenga Trollsia vastaan. Ottelun jälkeen palasimme juoksu- ja voimaharjoitteluohjemaan. Helmikuusta alkaen olemme harjoitelleet täydet varusteet päällä kahdesti viikossa ja kolmesti viikossa olemme tehneet voimaharjoittelua. Eli olemme tehneet paljon. Tämä on ensimmäinen off-season, kun harjoittelemme tällä tavalla ja on mielenkiintoista nähdä miten harjoittelu tuo tulosta pelikentillä. Meillä on paljon muutoksia joukkueessa, osa pelaajista ”eläköityi”, osa on palaamassa pelikentille loukkaantumisien jälkeen. Olemme nälkäisiä ja valmiita pelitilanteisiin.”

Mitä odotatte saavanne ystävyysottelulta ja miksi Wolverinesin kanssa?
“Ystävyysottelun tarkoitus meille on saada pelaajille ja valmennukselle pelikokemusta positiivisessa ja kontrolloidussa pelissä. Tämä on minulle ensimmäinen vuosi päävalmentajana, peli antaa minulle mahdollisuuden katsoa pelinkulkua ja seurata miten yhteistyö pelaajien kanssa menee sivurajalta käsin.

Kun aloimme suunnittelemaan ystävyysottelua, ajatukseni suuntasivat Suomeen, koska tiedän miten hyvätasoiset sarjat teillä on ja miten fyysisiä joukkueenne ovat. Haluan antaa pelaajilleni haastetta ja laittaa heidät koviin tilanteisiin heti, tästä syystä kontaktoin Wolverinesiä. Tiedän Wolverinesin historian hyvin ja olen aina ollut vakuuttunut heidän organisaatiostaan. Itse asiassa vuonna 2008 kävin ”scouttaamassa” heitä ja siitä asti olen seurannut heitä.”

Mitä odotat peliltä ?
“Odotan pelistä todella kovaa. Matkustamme vain 28:n pelaajan voimin, koska osa ei pääse tulemaan joko loukkaantumisten tai muiden syiden takia. Peluutamme paljon uusia pelaajia, valmentaja on jännä nähdä miten joukkue mukautuu tilanteeseen. Osa pelaajista joutuu myös pelaamaan molempiin suuntiin, joten nyt nähdään miten valmis joukkue on henkisesti pelaamaan paineen alla ja oppii pelaamaan menestyksekkäästi. Ottelussa valmentajana saan kokemusta pelin johtamisesta ja oikeiden pelikutsujen löytämisessä saadakseni joukkueelleni menestystä. Pelissä pääsen myös testaamaan parhaita pelaaljakombinaatioita pelikentällä, jotta joukkue olisi valmis kauden avaukseen 16.4.”

12443278_1305699239444045_988218209_n(Kuva Eidsvoll 1814’s pelistä Porvoossa 2009. Kuva ©FSC Media)

Mitkä ovat joukkueen vahvuudet ?
“Joukkueen vahvin osa on ehdottomasti puolustuksemme seitsemän miehen boksi”. He ovat kokenein tiimimme, joka antaa energiaa koko joukkueelle. Olemme saaneet uusia taitopelaajia, jotka pystyvät tarvittaessa räjähtäviin ja isoihin peleihin. Kaiken kaikkiaan peli antaa meille mahdollisuuden syvempiin arviointeihin joukkueen tilasta ja antaa vahvemman ymmärryksen mikä on hyvää ja mitä pitää muuttaa. Harjoituksissa on helppo muuttaa asioita, mutta itse pelissä on haastavaa saada kaikki tekijät oikeisiin paikkoihin, luulen että tämä on suurin oppimiskokemuksemme pelistä. Miten tehdä muutoksia kesken pelin.”

Greg lähettää loppuun vielä terveiset: “Haluamme kiittää Wolverinesia jo etukäteen tapahtuman järjestämisestä, emme olisi voineet löytää parempaa organisaatiota yhteistyöhön. Odotamme kovaa peliä kentällä ja pelin jälkeen mukavaa yhdessäoloa.”

Isäntäjoukkue Wolverinesin päävalmentaja Robert Johnson kertoo off-seasonin menneen hyvin.
”Joukkue näyttää paremmalta jokaisessa harjoituksessa! Meillä on muutamia uusia pelaajia, mutta he eivät ole vieneet meitä taaksepäin ollenkaan! Meillä on myös uusi puolustuksen koordinaarttori ja opettelemme uutta hyökkäyksen pelikirjaa. Ottaen nämä asiat huomioon, sanoisin että olemme oikealla polulla!

Off-seasonilla pelaajat ovat nostaneet kuntoaan ja olemme totutelleet kovempaan tempoon jo harjoituksissa. Pelaajat ovat ottaneet muutoksen hyvin vastaan ja ovat omaksuneet hyvin valmentajien tuomat muutokset, joten off-season on mennyt suunnitelmien mukaisesti. ”
PIC_0363(Kuva 1-divisioonan pelistä viime kaudelta. kuva © FSC Media)

Mitä odotat ystävyysottelulta ?
“Ystävyysottelu tuo meille tietoa missä olemme pelaajien ja valmentajien kanssa! Meillä oli leiri ihan äskettäin, haluan nähdä olemmeko parantaneet siitä tasoamme. Tämä on myös minulle ensimmäinen kerta päävalmentajana ja osa valmentajista on myös uusia roolissa. Esimerkiksi DC Josh Claassen ja OL Joonas Hämäläinen. Peli antaa myös tulokaspelaajille mahdollisuuden nähdä miten hauskaa pelaaminen voi olla ja miten minä ja Josh pystymme tekemään muutoksia kesken pelin.”

Miten tuleva kausi, mitä odotuksia ?
“Odotan joukkueen parantavan tasoaan peli peliltä ja pääsyä loppusarjaan. Odotan pelaajien nauttivan pelaamisesta ja luottamusta valmennukseen, koska mekin luotamme heidän tekemiseensä kentällä!”

Ottelu alkaa klo 15:00 Velodromin harjoituskentällä 2. huhtikuuta. Vapaa pääsy. Kahvia ja kuumaa makkaraa tarjolla, varaathan pikkukolikoita mukaan! Tervetuloa!
—————————————————

Eidsvoll 1814´s is Norwegian American football club, which plays in Norway’s Championship league called Senior Elite. Norway’s Constitution was signed in Eidsvoll in 1814´s and this team has got their name after it. Eidsvoll 1814´s was established 1995 and they played in EFL in 2009 season. Eidsvoll 1814´s has played also one game towards Porvoo Butchers. Butchers was better that time 27-7 (13-0).

Last season Eidsvoll 1814´s won nine out of seven games and only loss where against the actual Elitseriens winner Lura Bulls. Last time Eidsvoll 1814´s won Norwegian Champion in year 2013.

Eidvoll 1814´s’ Headcoach Greg Kleidon tells: “American Football in Norway is actually one of the largest growing sports in the Country. We are getting new teams established each and every year and we are now split into 3 divisions. We have Senior Elite, 1st Division and 2nd Division. The top two leagues play 11 man football where as Div 2 plays 9 man football. In comparison to other countries in Europe we are relativly small but the teams are really doing a good job establishing their youth programs which will pay huge dividends in the future”

Greg, when will your season start and how was your off-season ?
“First game of the season is April 16 where we face the Last years Norwegian Champions Lura Bulls. We have had a solid off season in preparation for the coming season. We started up in the beginning of September with running 2 times a week and lifting weights 3 times a week. In November we went into a 1 month mini camp where we started to install our offence and defence and get our new guys in pads. We finished the month camp with a controlled scrimmage against another Norwegian team the Vålerenga Trolls. After the game we went back into our running and lifting program. The start of February we put our pads back on and have been practicing twice a week in full gear and running and lifting the other 3 days. So there has been a lot going on. This is the first year we have been going at it in this way and I’m excited to see how it transfers over onto the field. We have a lot of changes in personal this year as we lost a lot of players to retirement as well as guys who still have some lingering injuries from last season. They are an eager group who are excited to be on the field and I feel are ready to be in game action.”

About this friendly game, why Wolverines  ?
“The purpose of this friendly game is to give our players and myself an opportunity to get game experience in a positive and controlled situation. This is my first year taking over as head coach so it’s a way for me to work out some things regarding game flow and how things work on the sideline with my players. It’s about making sure we got guys where they are supposed to be at the right time. The first game of the year is always a challenge and we have a lot of new players who are going to be getting their first action so is all about understanding how the game is played and how to work yourself through it.

When looking to have a friendly game my first thoughts went to Finland because I know how good the leagues are there and I know how physical the teams can be. I wanted to give my guys a hard challenge and put them in a tough position from the start so that is why I reached out to the Wolverines because I am very familiar with their history and have always been impressed by their organisation. I actually went to Finland in 2008 and scouted them and since then have followed them close.

What do you expect from this game?
“I expect a really tough game. We are traveling with only 28 active players as a few of our starters are still injured and others unable to make the trip. So we will be putting a lot of guys in new positions on the field so for me as a coach I’m excited to see how we adjust. Guys will be having to go both ways so more so than anything I want to see that when faced with a challenge we are mentally strong enough to overcome it and be successful. For me as a coach I’m looking to gain much needed experience on game management and making the correct calls to put my team in the best possible position to succeed. The game will allow me evaluate the players we have so that I’m able to put the correct combinations on the field for our opening day of the season April 16.”

What are the main strengths of your team?
 “I say our biggest strength of our team is our defensive front 7. They are the most experienced on the team and where we gain a lot of our energy from. We got some really talented skill players who when the chance are really explosive and are capable of making big plays. All in all this game will allow us to make some really strong evaluations, and get a stronger understanding of what works and what needs to be adjusted. It’s easy to make changes in practice but when the game is happening it will be a challenge to get guys to where they are supposed to be so I think that will be one of our biggest learning experiences. How to adjust on the fly.”

“We are extremely thankful to the Wolverines for hosting us and we couldn’t have found a better organisation to work with on this. We are excited to meet them and look forward to a tough game on the field and good times afterwards.”

Hosting team Wolverines’ headcoach Robert Johnson, how does your team look today and how did the off season go ?
“The team is getting better every practice! We do have a few new guys but they havent held us back at all! We have a new defensive coordinator and we learning a new offensive system. so with that said we are on the right track.
This offseason we had the guys conditioning a trying to get the use to the high tempo we were having at the practice! They adjusted well and bought into what we the coaches were selling them so that made this offseason go as planned.”
What are your expectations of the game ?
“This game we can see where we’re at as a team and coaching staff! We had a camp not too long ago so I want to see have we got any better! Also this is my first time being a head coach with a few new guys first time coaching. Example my DC Josh Claassen, OL coach Joonas Hämäläinen. This game will give the first time players their first experience on how fun this game can be and we can see how well myself and Josh can make adjustments in the game.”
What about the coming season, how do you see it ?
“My expectations is to get better each game in the regular season and make to the post season. My expectations is for the guys to enjoy themselves and trust us coaches because we will trust them to go out and do their jobs.”

Kick off 15:oo at Velodrome practice field. Free entrance. Hot drinks and grilled sausages available. Welcome to our season opening!

Artikkelikuva: FSC Media ja Thomas Kvehaugen, kuvia muokattu kuvaajien luvalla.

 

-Riitta Rinta-Tassi
-Marcus Andersson