Tänään haastateltavana on Wolverinesin niin sanotun Late Entry-osaston pelaaja, eli lajin pariin vasta parrankasvun alettua saapunut pelaaja, hyökkäyksen linjamies Timo Mattila. Timo pelaa tavallisesti hyökkäyksen linjan oikeassa reunassa täkkelinä, mutta on viime peleissä pelannut myös oikean guardin paikkaa.

Timo saapui Ahmalaan kolme vuotta sitten. Omien sanojensa mukaan täysin pystymetsästä.

Tiesin toki mistä sanoista NFL muodostuu, mutta enpä juuri muuta. Ihan perusteista meikäläisen kohdalla lähdettiin liikkeelle.

Ennen Ahmalaan saapumista olin alkanut hiema ikävöimään joukkuelajeja. Olen pelannut pienestä pitäen jääkiekkoa ja lähinnä jalkapalloa, jonka parissa meni yli 10 vuotta. Sitä joukkuetekemistä ja dynamiikkaa ja toveruutta alkoi jälleen kaipaamaan. Ennen Ahmalaan saapumista olin lähinnä polkenut maastopyörällä menemään kymmenisen vuotta.

Sinä syksynä etsin helsinkiläisten futisseurojen (soccer) yhteystietoja ja kävin lopulta erään seuran treeneissä pari kertaa. Loppusyksyn ajoitus oli kuitenkin aika vaikea kun seuran jätkät lopettelivat pitkää kautta enkä oikein saanut kavereita ja touhua itselleni natsaamaan fiilispuolella. Tuumasin muutenkin, että en nähnyt valoa sen tunnelin päässä, jossa pitäisi taas repäistä itsensä 90 minuutin juoksukuntoon. Silloin oli lähinnä sellainen 9 minuuttia ja happitelttaan – kunto. Eipä se juoksukestävyys siitä ole välttämäti parantunut, mutta jefussa linjamies pärjää kun jaksaa sykähtää 9 minuutin sijaan yhdeksän sekuntia noin 70 kertaa ottelussa.

Wolverinesit löysin somen kautta. Jengillä oli ilmoitus avoimista treeneistä ja kun saavuin paikalle tykkäsin heti menosta. Syksyn oppureeneistä oli kyse ja siellä juostiin ja tehtiin sitä sun tätä ja Robert Johnson johti menemään. Sille tielle jäätiin.

Minkälaiseksi pelaajaksi kuvailisit itseäsi?

Olen omissa treeneissä pilke silmäkulmassa tituleerannut itseäni kulloisenkin sarjatason narukätisimmäksi linjamieheksi. Fyysisiltä ominaisuuksiltani olen eittämäti keskiverto jefukörmyä heikompi, mutta sitten taas toisaalta siinäkin on tapahtunut paljon kehittymistä.
Meikäläisen filosofia urheiluun kun lähtee siitä, että lajiin tarvittavia ominaisuuksia oppii parhaiten pelaamalla. Tilannesitkeyttä on siis tullut lisää ja aika ajoin onnistun lätkäisemään ne kädet jopa oikeaan paikkaan.

Hyökkäyksen linjamiehen pelipaikkakohtainen peliäly on kehittynyt ehkä kaikkein eniten ja sitä ymmärrystä pidänkin ehkä suurimpana vahvuutenani. Ottaen toki huomioon sen, että lajia on takana vasta kolme vuotta ja paljon on vielä opittavaa. Toinen vahvuuteni lienee se,
että ymmärrän heikkouteni. Heikkouksia pitää osata tavallaan käsitellä oikein, ei ainakaan joutua niiden kautta vietäväksi. Itse ajattelen niin, että paras lopputulos syntyy silloin kun pelaa omien vahvuuksiensa kautta. Heikkouksia voi sitten hioa pois treeneissä.

Kaikkinensa olen lajissa vielä aikamoinen oppipoika. Jalat voisivat liikkua paremmin eteen- ja taaksepäin ja isku olla kovempi. Asioihin reagointi voisi olla ärhäkkäämpää. Peliasentoakin mietin vielä usein ja koetan löytää siinä sitä itselle ja ihan yksittäiselle pelihetkelle ja vastustajallekin optimaalisinta asentoa. Toki aina se mielessä, että fiksu D-mies näkee asennosta mitä on tulossa.

Entäpä henkisellä puolella – mitä nappeja pitää painella, että Timo toimii parhaiten?

No se onkin mystisempi asia, mutta pääpointtina ehkä se, että homman pitää olla hauskaa. Se, että treeneihin ja lajin pariin on kiva mennä on meikäläisen motivaation oleellisimpia osasia. Ja se hauskuus ja ilo on monen asian summa. Lajin pitää olla kiinnostava, tekemisessä pitää olla laatua ja tavoitteellisuutta ja ennen kaikkea joukkueen – sen pelaajen, valmentajien ja seuratoimijoiden pitää olla mukavaa porukkaa. Urheilussa kun ei kai koskaan ole itselleni ollut kuitenkaan kyse pelkästään siitä itse tekemisestä.
Läskiä kun voi polttaa periaatteessa vaikka tikkaa heittämällä. Kyllä ne muutkin asiat pitää olla kunnossa.

Wolverinesista näki heti, että seuralla on identiteetti, tekemisessä halutaan mennä eteenpäin ja sille asetetaan tavoitteita. Ja kaikille annetaan aikaa ja mahdollisuus kehittyä sieltä Aatamin askeleista kohti Usain Boltin kiskaisuja. Ja kun ympärillä on mukana paljon mahtavan huikeita tyyppejä niin mitäpä muuta sitä harrastamiselta voi pyytää.

Kun syy ja motivaatio harrastaa lajia on kunnossa niin se semmoinen lopullinen henkinen isku peleihin ja treeneihin löytyy (myös) luonnollisesti oman nupin sisältä. Meikäläinen on kentällä ehdottomasti parhaimmillaan silloin kun löydän sen pienen fiiliksen, jossa en halua hävitä yhtään mitään tai yhtään kenellekään. Ilmankin pärjää ja pitääkin pärjätä, mutta kovasti helpottaa tekemistä kun löytää sen taistelijafiiliksen. Tosin joskus tuntuu sama lopputulos syntyvän kun olen rättiväsynyt eli kolistelen vain menemään miettimättä liikoja.
Vihaamiseen tms. en osaa itseäni psyykata. Sen takia meikäläisen saattaa nähdä tiukassa ja kuumassakin pelissä taputtamassa vastustajan D-miehen harttaria ja kehumassa häntä jos kaveri työntää meikää eteenpäin kuin tyhjää pulkkaa. Sellaiset elkeet eivät ole koskaan meikäläiseltä
tai meikäläisen pelistä pois.

Kausi on nyt puolessa välissä. Mikä on mielestäsi suurin haaste Ahmalaumalle matkalla mestaruuteen?

No jos ei oteta lukuun muita joukkueita, ja heissä kyllä piisaa haastetta riittämiin, niin kyllä se suurin haaste löytyy meistä itsestä.

Me ollaan viime vuosina oltu usein eittämättä se kaikkein valmein joukkue kun portit avataan keväällä. Kun muut vielä miettii kumpaan jalkaan ne piikkarit pitikään oikein laittaa ja mitä tapahtuu pelissä “MISSISSIPPI ALABAMA BLAH BLAH 21” niin meillä pelit ja reitit osataan melkolailla jo silmät kiinni. Alkukaudesta me saatetaan siis saada tulos aikaseks ehkä hieman liian helposti. Ei ansiotta, mutta lopulta kuitenkin se todellinen vastustaja ilmestyy kentälle vasta parin pelatun kierroksen jälkeen ja sieltä voi tulla kovin eriolonen joukkue vastaan kun ovat saaneet kuvionsa kuntoon. Ja toinen psykologisempi homma on ehkä siinä, että meidän joukkue ei ole muutaman menneen vuoden aikana hävinnyt kuin oikeastaan vasta finaalissa. Eli tavallaan se kauden ainoa tappio
on kirjaimellisesti merkinnyt kauden päättymistä.

Meidän suurin haaste onkin ehkä siis siinä, että me ei saada alkaa ajatella, että homma olis nyt sitten tässä kun hävitään tai jos peli ei päätykään murskalukemiin.

Kukaan ei ole mennyt meistä oikeasti ohi eikä me olla pudottu kenenkään kelkasta. Eikä me olla oikeasti hävitty vielä yhtään mitään. Meidän pitää vaan ymmärtää, että kaveri sai henkselinsä oikein päin ja osaa pelata vähän paremmin kuin aiemmin. Meidän pitää siis vain sitoa omat piikkarit vähän alkukautta kireemmälle ja muistaa tehdä ne omat asiat mahdollisimman hyvin ja uskoa siihen, että se kantaa kyllä loppuun asti. Kaikki se osaaminen, talven tekeminen ja hyvä fiilis on meissä kuitenkin tallessa.

Tulkaa siis kaikki kannustamaan Ahmalaumaa kauden loppuun asti, joko paikan päälle tai Ruudun välityksellä! Vaikka välillä tuleekin nenuun niin se ei haittaa mitään koska se opettaa lopulta kaikkein eniten. Ja teidän kannattajien taputukset ja kannustukset kuuluu kuitenkin kaikkein kirkkaimmin ja kantaa vuosien päähän. Nähdään Bragulla!
Helsinki Wolverinesin Miesten Vaahteraliigamiehistö on aloittanut pitkän maakuntaturneen. Seuraava kotipeli on vasta La 3.8 klo 16.30 Brahen kentällä. Postailemme mukavia kuvia ja tapahtumia maankuntaturneemme vaiheista.

Kuva:Jari Turunen

Helsinki Wolverines

Osta Naisten ja Miesten yhteinen kausikortti Wolverinesin Vaahteraliigojen kotipeleihin kaudelle 2019. Alennettuun hintaan 25 eur (2 kotipeliä 2*10 eur + mahdollinen playoff peli 20 eur sekä naisten playoff ottelu 10 eur) Loistavan kausikorttidiilin voit lunastaa myös paikan päältä ja sen voi maksaa myös Smartum kulttuuriseteleillä.

http://helsinkiwolverines.com/helsinki-wolverinesin-kausikortit/

Miesten 2. Divisioona miehistö Blue jatkaa vierasturneeta ja pelaa seuraavan pelin vieraissa vasta Lauantaina 10.8 Sipoossa Söderkullan kentällä klo 13 Lahti/Sipoo yhteistyöjoukkue BULLSia vastaan.. Tule paikalle kannustamaan Blue voittoon.

http://www.sajl.org/selaus/otteluohjelma.php?sarja=9&kausi=2019

#wolverinesfamily #gridironfi #vaahteraliiga #jefu #amerikkalainenjalkapallo #sajl #jenkkifutis #jenkkifudis #helsinkiwolverinesladies
#helsinkiwolverines