Wolverines Ladiesin kausi 2020 alkaa tulevana viikonloppuna. Joukkuetta läpi pitkän talven ja koronakevään tähän pisteeseen on valmennuksessa luotsannut paljon tuttuja kasvoja sekä pari uutta vahvistusta. Pekka Lamminsalolla on edessään viides kesä joukkueen päävalmentajana ja hyökkäyksen koordinaattorina. Miten Wolverines Ladies reagoi erikoiseen kevääseen, ja käytti tuon ajan?

– Kuten varmasti kaikilla, niin myös meillä pandemia yllätti toden teolla. Olimme toki jo varsin hyvässä vaiheessa pelikirjojen asentamisessa, mutta heti tauolta palattua oli tärkeää saada iso organisaatio takaisin järjestykseen ja pelaajat takaisin jefukuntoon. Itse tauon käytimme säännöllisten etäluokkien ja -treenien pitämiseen ja jos tästä on mitään opittu niin osaaminen juuri etäteknologian hyödyntämisessä valmennuksessa on kehittynyt entisestään. Monelle pelaajalle tauko teki myös fyysisesti ja henkisesti ihan hyvää.

 

Yli 60 pelaajan rosteri, ja yhdeksän henkilön valmennusryhmä

– Joukkue on taas tällä kaudella omansa näköisensä edellisiin kausiin verrattuna. Meillä on ollut sekä koronaan että muihin liittyviä poisjääntejä, mutta samalla myös onnellisia paluita ja lisäyksiä. Yleisenä teemana meillä on joukkueena pelaaminen ja toivon, että se näkyy myös kentällä onnistumisina laajalla rintamalla. Seurata kannattaa ehdottomasti meidän linjaa kokonaisuudessaan, joka kuuluu Suomen parhaimmistoon. Nuorista Ronja Kemppainen saa todennäköisesti roolia sekä 1-divisioonassa että Liigassa. Kolmas mielenkiintoinen seurattava on luottopuolustajien ja ystävysten Janika Nikanderin ja Emmi Järnin paluu yhdessä kentälle. Janika ja Emmi ovat loukkaantumisten takia olleet vuorotellen poissa ja edellisestä pelistä yhdessä on melkein kaksi vuotta.

Valmennustiimi on ytimessään pysynyt kohtuullisen samana, mikä on luonnollisesti helpottanut tekemistä ja mahdollistanut sen, että olemme pystyneet jatkamaan siitä mihin olemme edellisellä kaudella jääneet. Samaan aikaan meille on tullut hyviä täsmälisäyksiä Juhani Kähösen ja Josh Claassenin muodossa, jotka ovat tuoneet myös uusia ajatuksia valmennukseen.

 

Neljän joukkueen liiga

Naisten Vaahteraliiga pelataan tällä lyhyellä kaudella vain neljän joukkueen voimin Pietari Valkyriesin ja Kuopio Steelersin luovuttua sarjasta. Tästä huolimatta luvassa on takuulla kovaa taistelua Suomen mestaruudesta. Mitä ajatuksia päävalmentajalla on vastustajista?

– Yleisesti on tietenkin harmi, että liigassa on vain neljä joukkuetta. Kuopion päätös pudottautua pois oli ikävä uutinen. Mitä jäljellä oleviin joukkueisiin tulee, niin on mukavaa nähdä miten erilaisia kaikki kolme vastustajaamme ovat. Turku Trojans on kasannut varmasti yhden parhaimmista joukkueista, mitä Varsinais-Suomessa tullaan hetkeen näkemään. Uskon, että heille kaikki paitsi mestaruus olisi pettymys, koska tuskin tätä parempaa mahdollisuutta siihen aukeaa. Paikallisten kestomenestyjien Jonna Hakkaraisen, Kirsti Nirhamon ja Lea Kaszasin lisäksi Turku on täydentänyt kokeneella savolaisnelikolla ja mm. Bostonissa pelanneella J-J Seileksellä. West Coast Phoenix on meille tuttu divarivastustaja, joka on tullut tunnetuksi todella fyysisenä joukkueena. Jos Turku pelaa teknisempää futista, niin hieman pelkistäen Raisio uskoo kovaan kontaktiin. Menneisyydessä ainakin tukipelaaja Minttu-Miina Harjula ja pelinrakentaja Ronja Sulin ovat aiheuttaneet meille vaikeuksia. Tampere Saints on menneinä vuosina saanut kasaan todella laajoja rostereita. Pelityyliltään he ovat kahta ylempää joukkuetta enemmän laskeneet juoksupelin varaan ja käyttäneet heittopeliä enemmän yllätysmomentin luomiseen. Etenkin viime kaudella yllättänyt laitahyökkääjä Suvi Mikkonen aiheutti haasteita, mutta näyttää siltä, että Suvi on Tampereen esittelyjen mukaan tällä kaudella huoltojoukoissa.

Viimeiset kolme vuotta Wolverines Ladies on poistunut Liigan loppuottelusta Suomen mestarina. Tästä huolimatta, tavoitteet kaudelle ovat joukkueen arvojen mukaiset.

– Perinteiseen tapaan, en lähde asettamaan tavoitteeksi yksittäisten pelien lopputulokseen pohjautuvia tavoitteita. Pelien voitot tulevat sivutuotteena hyvästä pelaamisesta ja John Woodenin mielenrauha siitä, että koet päässeesi mahdollisimman lähelle omaa täyttä potentiaaliasi on myös tälläkin kertaa joukkueen tavoitteena. Pelillisesti vahvuus on aivan varmasti linjan laadussa ottamatta varsinaisesti pois miltään muulta pelipaikalta. Toinen vahvuus on myös tällä kaudella se, että pystymme kehittämään ja tarjoamaan peliaikaa läpi joukkueen ja uskallan luvata, että myös tällä kaudella nousee liigaan aiemmin tuntemattomampia pelaajia.

 

Pelaajakehitys jatkuu naisten 1-divisioonassa

Pelaaminen kahdella eri sarjatasolla on mahdollistanut joukkueelle pitkäjänteisen pelaajakasvatustyön. Myös tällä kaudella Wolverines Ladiesin löytää Liigan lisäksi naisten 1-divisioonasta.

– Meillä on vuosien työn myötä ero 1-divisioonassa ja liigassa pelaavien välillä pienentynyt ja tästä johtuen alkaa jo joillakin pelipaikoilla olemaan myös syvyyttä. Lähtökohdat meillä on tietenkin aina siinä, että kehitämme Bluessa pelaajia ja onnistumisen mittarit ovat enemmän pelaajakehityksessä kuin pelien voitoissa. Siitä huolimatta, uskon, että tällä kaudella pystymme myös olemaan kilpailullisia. Odotukset ovat kuitenkin paljon siinä, että pääsemme näkemään laajemmin miten vähemmän kokeneet pelaajamme pärjäävät pelikentällä.

 

Kauden avaus

Kausi startataan liigan osalta lauantaina 25.7. klo 15:30 kotipelillä West Coast Phoenixiä vastaan, ja I-divisioonan osalta sunnuntaina 26.7. klo 14 Hämeenlinnassa Tigersin vieraina. Mitä näiltä otteluilta on hyvä odottaa?

– Klassikkovastaus on toki se, että kun on avauspelit kyseessä, niin jännityksen aiheuttamia virheitä on luvassa. Kummassakin pelissä fokus rohkeassa pelaamisessa; virheiden välttämisen mentaliteetti harvoin tuottaa erityisen hyviä tuloksia, vaan parempi luottaa siihen miten olemme treenanneet ja lähteä siitä liikkeelle.

 

Wolverines Ladies valmennus 2020

Pekka Lamminsalo
HC / OC / QB
Joonas Kolunsarka
DC / LB
Elina Kero
GM / LB
Mirva Honkonen
OL
Elina Seppälä
DL
Iiro Laatio
DB
Cotterell Brown
RB / WR
Josh Claassen
RB
Juhani Kähönen
WR