Road to the Finals – Osa 1 – Runkosarjan 1. kierros

Helsinki Wolverines Ladies asetti tulokaskaudelleen naisten Vaahteraliigassa tavoitteeksi päästä pudotuspeleihin ja kolmiosainen juttusarjamme ”Road to the Finals” tulee kertomaan, kuinka tämä tavoite täytettiin ja samalla lunastettiin paikka naisten Vaahteraliigan finaaliottelusta. Omia fiiliksiään ja kommenttejaan tulevat kertomaan niin pelaajat kuin valmentajatkin. Ensimmäisessä osassa ääneen pääsevät liigakenttiä aikojen alusta asti kolunnut konkari, puolustuksen ja hyökkäyksen linjassa raatava Elina Seppälä sekä toista kauttaan Wolverines Ladiesin päävalmentajan roolissa toimiva Pekka Lamminsalo.

Elina Seppälällä on takanaan jo useita kausia pääsarjatasolla, mutta mitkä olivat tunnelmat tänä keväänä ennen ensimmäistä ottelua?
”Fiilis oli aika jännittynyt, ei oikein tiennyt mitä odottaa. Tietysti oli paljon konkareita mukana, mutta myös paljon uutta verta. Uudet kuviot, uusi valmennus ja kaikki uudet systeemit. Se oli vähän niinkuin verhon takaa hyppäisi stagelle”.

Päävalmentaja Pekka Lamminsalo lähti liigadebyyttiinsä samantyyppisillä ajatuksilla:  ”Fiilikset oli optimistiset. Meillä oli ollut hyvä offseason ja ainoa epävarmuus oli siitä, että ei oikein tiedetty, että mikä se taso tällä kaudella tulee olemaan. Siellä (liigassa) oli paljon joukkueita, jotka oli tiputtautuneet pois ja pelaajia oli siirtynyt aika monesta eri joukkueesta muihin. Se joukkueiden tason erottelu oli tosi vaikeeta ennakkoon päätellä. Mutta optimistisia oltiin, koska meillä oli tosiaan kohtuullisen vahva rosteri ja vahvistuksia tullut vaikka mistä. Odotukset oli isot, mutta ei välttämättä siihen, että oltaisiin ihan tässä, tavoitteet asetettiin kuitenkiin siihen, että oltaisiin pudotuspeleissä”.


Viikko 1. Seinäjoki Crocodiles naiset – Helsinki Wolverines Ladies 12-56 (6-26)

Kuva: Marko Tuominiemi

Naisten Vaahteraliigan kauden 2017 avausottelussa Seinäjoella, Jouppilanvuoren tekonurmella kohtasivat kestomenestyjä Crocodiles ja liigakenttien rookie Wolverines. Molemmat joukkueet olivat edellisen kauden päätteeksi kokeneet muodonmuutoksen – Crocodiles oli menettänyt useita avainpelaajiaan ja Wolverines oli yhdistänyt voimansa Suomen menestyksekkäimmän naisjefujoukkueen GS Demonsin kanssa. Ottelu oli alusta alkaen ahmalauman maalijuhlaa, mutta Crocodiles onnistui kuitenkin kahdesti rokottamaan vierasjoukkueen puolustusta virheistä. Ottelussa neljä maalia, yhden kenttäpotkumaalin ja viisi lisäpistettä tehnyt WR/K Sanni Seppälä palkittiin naisten Vaahteraliigan 1. viikon MVP:nä (Most Valuable Player).

Elina Seppälä”Se oli sitten aika huikea avaus loppujen lopuksi. Peli lähti kulkemaan todella hyvin ensimmäisestä snäpistä alkaen. Sen jälkeen fiilis oli aika lailla katossaan, ettei olla turhaan tehty talvella töitä vaan homma toimii. Ja niin onnistui heittopeli kuin juoksupelikin ja puolustus oli odotetun kova”.

Pekka Lamminsalo”Meillä toimi oikeastaan käytännössä ihan kaikki siellä. Pystyttiin heittämään, pystyttiin juoksemaan ja tultiin oikeasti aika hyvällä pöhinällä tonne liigaan. Siinä mielessä liigadebyytti ei olisi voinut mennä yhtään paremmin. Muutamia tietenkin alkukauden virheitä sielläkin tehtiin, mutta se asetti aika hyvät odotukset jatkokautta ajatellen”.

 

Viikko 2. Tauko

 

Viikko 3. Helsinki Wolverines Ladies – Pietari Valkyries 20-22 (8-0)

Kolme viikkoa kauden avausottelusta ja ahmanaiset pääsivät avaamaan kauden myös kotikentällään Brahenkentällä, kun vieraaksi saapui odotetun kova Pietari Valkyries. Vaiherikkaassa ottelussa nähtiin kotijoukkueelta upea taistelu viimeisille sekunneille saakka, joka ei kuitenkaan aivan riittänyt voittoon asti ja kahden pisteen turvin Valkyries vei sarjapisteet mukanaan. Pietarilaisten option-hyökkäys aiheutti päänvaivaa ahmapuolustukselle ja pelinrakentaja Kudinovan onnistui kahteen otteeseen juosta itse maalialueelle. Kotijoukkueesta maalin teossa onnistuivat laitahyökkääjäkolmikko Nirhamo-Seppälä-Kangas, jotka ottivat palloa kiinni yhteensä yli 250 jaardin verran.

Elina Seppälä”Uusi kotikenttä (Brahenkenttä) on huomattavasti paljon parempi paikka järjestää ottelutapahtumaa ja peliä. Yleisö on enemmän mukana ja kenttä on parempi. Siitä ei ole kyllä mitään pahaa sanottavaa. Ottelusta jäi huonot fiilikset. Tiukka peli ja olisi ollut omissa käsissä hoitaa se himaan. Päästiin viime sekunneilla ihan maaliviivalle asti, mutta sitten viimeistely vaan ontui ja jäi kyllä karvas maku siitä pelistä”.

Pekka Lamminsalo”Osattiin ennakoida, että Valkyries on kova tällä kaudella. Valkyries on kehittynyt joka kausi, mitä ovat täällä Suomessa pelanneet. Fyysinen joukkue ja osattiin odottaa kyllä tiukkaa kamppailua. Oikeastaan loppujen lopuksi jäi hyvin pienestä kiinni ettei onnistuttu siellä avaindraivilla murjomaan palloa maalialueelle vaan he pysäyttivät meidät siinä yhden jaardin linjalla. Tästä jäi kuitenkin rohkaisevana se, että me onnistuttiin tekemään aivan mieletön alle kahden minuutin comeback-draivi, että päästiin kahden pisteen päähän. Peli oikeestaan jäi siihen, ettei onnistuttu sitä kahden pisteen lisäpistettä vaan saamaan sisään. Mutta todella hieno efortti ihan pelin loppuun saakka ja ei oikeestaan koskaan pelin lopussakaan luovutettu sen kanssa”.

 

Viikko 4. Helsinki Wolverines Ladies – Helsinki Roosters Women 3-30 (3-24)

Kuva: FSC Media/Riku Flink

Uudet paikallisvastustajat Wolverines Ladies ja Roosters Women kohtasivat ensimmäistä kertaa Stadin Derbyn merkeissä. Paikallistaistoa Brahenkentälle oli saapunut katsomaan lähes 270-päinen yleisö ja jännitys oli huipussaan. Ottelu alkoi tasaisesti ja ahmahyökkäyksen onnistui lyödä avauspisteet taululle Sanni Seppälän onnistuneen potkumaalin johdosta. Pisteet jäivät kuitenkin kotijoukkueen ainoiksi, kun hallitseva suomenmestari laittoi uuden vaihteen silmään ja kävi ahmanaisten maalialueella viiteen otteeseen – kahdesti Mari Jääskelän, kertaalleen Nana Olavuon ja Janna-Jemina Seileksen sekä Anne Rasilahden ”picksix”:n toimesta. Stadin sininen teki kaikkensa pitääkseen langat käsissään, mutta jefujumalat olivat päättäneet toisin ja odotetusta jännitysnäytelmästä kehkeytyi toistaiseksi ahmanaisten synkin päivä.

Elina Seppälä”Siitä pelistä ainoa muistikuva mitä on, on se meidän loukkaantumissuma. Se oli meidän aloittavalle hyökkäykselle todella katastrofaalinen ottelu ja sen jälkeen olikin melkoista taistelua. Ensin oli hirveästi jengiä kipeenä ja sitten vielä loukkaantui aivan järkyttävästi porukkaa.”

Pekka Lamminsalo”Se oli ehdottomasti tämän kauden niin sanottu ”low point”, eli otimme siellä tosi rankkoja loukkaantumisia. Pelillisesti oikein mikään ei tahtonut skulata. Alkuun saatiin ihan hyviä onnistumisia ja 3-0 johto, mutta siitä eteenpäin se oli kyllä Roostersin peli. Joka tapauksessa siinä missä se oli ehkä meidän matalin hetki, niin se oli myös (ainakin nyt näin jälkikäteen ajateltuna) se käännekohta tälle kaudelle. Me kerättiin joukot uudelleen sen jälkeen ja siitä lähtien meidän pelillinen ilme on selkiytynyt ja että me luotetaan siihen, että meillä on paljon uusia pelaajia, jotka pystyy astumaan ratkaiseviin rooleihin”.

 

Viikko 5. Oulu Northern Lights – Helsinki Wolverines Ladies 12-34 (6-6)

Alle viikko joukkueen synkimmän hetken jälkeen oli aika pakata bussi ja matkustaa runkosarjan ensimmäisen kierroksen viimeiseen otteluun Ouluun. Jännitys ja osittain myös huolestuneisuus oli käsinkosketeltavissa, kun puolet aloittavasta hyökkäyksestä oli poissa. Kahden sarjatason järjestelmä pelasti kuitenkin joukkueen ja kokoonpanoon oli merkitty 8 liigadebyyttiään suorittavaa pelaajaa. Ensimmäisen puoliajan ahmahyökkäys takkuili, mutta kolmannella neljänneksellä kentälle asteli pelinrakentaja Minna Tiaisen komennossa uudelleensyntynyt yksikkö. Tiainen taiteili pistetaululle kolme heitettyä maalia, joista kaksi Jenni Kankaalle ja yksi Laura Ainamolle. Taisteluvoiton turvin oli helpottavaa siirtyä maajoukkuetauolle MM-kisojen ajaksi. Naisten Vaahteraliigan viikon 5. MVP:ksi valittiin ottelussa kaksi syötönkatkoa maaliin palauttanut LB Emmi Järn.

Elina Seppälä”Tämä oli todella tärkeä ottelu meille ensimmäisen kierroksen päätösmatsina. Lähdettiin sinne edellisen pelin rokottamana aika paljon kokemattomammalla porukalla. Monet pelasivat yli oman tasonsa ja hoidettiin tärkeä voitto himaan, eikä ajeltu turhaan halki Suomen”.

Pekka Lamminsalo”Tässä ottelussa jatkui uusien pelaajien kasvun teema ja lähdettiin sinne kohtuullisen kokemattomalla porukalla. Meillä ei ollut ihan meidän ykkösmiehistöä siellä, mutta pystyttiin vetämään todella hyvin yhteen ja saatiin väännettyä sieltä loppujen lopuksi voitto kotiin”.


Runkosarjan ensimmäinen kierros päättyi Wolverines Ladiesin osalta kahteen voittoon ja kahteen tappioon. Sarjataulukossa Roosters johti voittamattomana ja kolme joukkuetta Oulu-Pietari-Wolverines olivat tasapisteissä, Crocodilesin pitäessä häntäpäätä. Wolverines Ladies oli menettänyt useammankin avainpelaajansa joko koko kaudeksi tai osittain, mutta kuten Lamminsalo on aikaisemmin todennut; ”Pelin luonne on, että loukkaantumisia sattuu ja todellinen joukkueen kovuus näkyy silloin, kun kaikki ei mene suunnitellusti”. Tämän myötä ahmalauma jäi maajoukkuetauolle MM-kisojen ajaksi, kun 14 pelaajaa ja joukkueenjohtaja lähtivät Kanadaan edustamaan Suomea. 

 

Teksti: Helsinki Wolverines Ladies
Kuvat: Marko Tuominiemi, FSC Media, Helsinki Wolverines Ladies & SAJL