Suomen nuoret leijonat laittoivat parastaan sunnuntain finaalissa, mutta valitettavasti Ruotsi oli
tällä kertaa parempi. Varmaan jännityksenkin piikkiin voi laittaa hapuilevan alun, josta Ruotsi
rankaisi parilla TD:llä. Suomen nuoret eivät antaneet periksi ja paransivat peliänsä. Suomi saikin
taisteltua ensimmäisen maalin hieman ennen puoliaikaa.
Suomi tuli toiselle puoliajalle keskittyneenä ja sai laitettua Ruotsille yhä paremmin kampoihin.
Meillä oli monia hyviä paikkoja saada tasoitus, mutta valitettavasti emme niissä onnistuneet tällä
kertaa. U19 ahmat pelasivat taas todella hyvin ja näyttivät, että periksi ei anneta ennen kuin pilli
soi.
Ruotsin joukkue oli todella vahva ja fyysinen. Peli päättyi lopulta 27-12.
Suomi-katsomo peittosi äänekkyydessään helposti suurempi lukuisen Ruotsin katsomon.
Katsomossa elettiin hetkessä ja jännitettiin. Jäämme odottamaan kovasti ensi vuoden U19-
vuotiaiden EM-kisoja, joka on selkeäasti joukkueen päätavoite. Siellä tulemme olemaan meinaan
kovia!
Kyllä oli mahtavasti hoidettu turnaus sekä Ruotsin järjestelyiden, että Suomen U19-maajoukkueen
valmennuksen ja huollon puolelta. Oli ilo olla mukana kokemassa tämäkin turnaus vanhempana ja
nähdä Suomen nuorten hyvää pelifiilistä.
Kirjoittaja Kati Lomma-Ketonen
Kuva Timo Ketonen